Sivut

tiistai 28. toukokuuta 2013

Veet tuotteiden testausta + buzzadorina oleminen

Sain buzzadorilta testattavaksi Veet-tuotteita, tahdon heti alkuun mainita, että tämä ei ole Buzzadorin blogi-kampanja, vaan halusin ihan omasta tahdostani kirjoittaa teille tästä postauksen :) Tänään kerron siitä mitä on olla Buzzador ja esittelen teille saamani Veet-tuotteet. :)

En ole aiemmin blogissa puhunut buzzadorina olemisesta, joten valaisen asiaa hieman. Buzzadorin jäseneksi liittymällä voit saada erilaisten yritysten tuotteita testattavaksesi ilmaiseksi. Halutessaan "buzzador" voi ottaa vastaan myös maksullisia kampanjoita, jolloin voi saada hiukan huokeampihintaisia tuotteita itselleen testattavaksi esim. puoleen hintaan.

Lukuun ottamatta näitä erityiskampanjoita, jotka ovat maksullisia, buzzadoriin liittyminen sekä buzzadorina toimiminen on täysin ilmaista. Kampanjakutsuja tulee ainakin minulle n. pari kuukaudessa omien kiinnostuskohteideni mukaan. Joskus kutsujen tulossa saattaa olla pieniä taukoja. Yhteenkään kampanjaan ei tarvitse osallistua, jos ei halua ja kampanjasta kieltäytyminen ei vaikuta siihen, etteikö sinua kutsuttaisi uudelleen kampanjoihin mukaan.

Eli siis mitään sitoutumispakkoa ei ole! :)

Buzzadorina toimiessa saat yleensä paketin, jossa on jonkin yrityksen tuotteita sekä tuotenäytteitä, joita sinun pitää jakaa ystävillesi. Kampanjan aikana sinun pitää myös lähettää ns. "salamaraportteja", eli pieniä informaatioita kampanjasta. Esim. kun olet saanut paketin itsellesi ja kun olet testaamassa tuotteita. Salamaraportit voivat olla esim. myös kuvan muodossa instagrammissa tai facebookissa. Kampanjan päätteeksi täytyy kirjoittaa myös loppuraportti, jossa arvioidaan saatuja tuotteita.

Tässä on omia salamaraporttejani, joita olen lähettänyt kuvien muodossa tätä kampanjaa varten:


Näitä kuvia olenn siis laittanut Instagrammiin sitä mukaa kun pääsin kampanjaan, sain tuotteet itselleni ja kun olin niitä testannut. :)

Tavallisen buzzauksen lisäksi voivat blogilliset liittyä blogi buzzaajiksi, jolloin saa testattavaksi vain bloggaajille tarkoitettuja tuotteita, joita täytyy sitten esitellä omassa blogissaan blogipostauksen kautta.

Tämä kampanja ei ole buzzador blogi -kampanja, mutta halusin silti kertoa teille tästä buzzador mahdollisuudesta, koska toivon että joku olisi valaissut minuakin tästä aiemmin! :)

Buzzadoriksi pääset liittymään tästä!

Minä pääsin siis mukaan tähän Veet -kampanjaan ja sain itselleni ja ystävilleni testattavaksi erilaisia karvanpoistotuotteita. Sain myös ystävilleni jaettavaksi esitteitä sekä veet tuotenäytteitä.

Paketin mukana tuli siis 2 karvanpoistovoidetta, vahaliuskoja kasvoille ja karvankasvua hillitsevä kosteusvoide.
Tuotteiden alla näkyy esitteitä sekä ystäville jaettavat näytteet.


Ensin kerron noista karvanpoistovoiteista. Molemmat sopivat säärille, käsivarsille, bikinirajalle sekä kainaloille.


Vasemmanpuoleisen karvanpoistovoiteen mukana tuli pieni lasta, joka oli toisesta päästä kapeampi ja toisesta leveämpi. Lastalla levitettiin ensin tuote iholle, sitten voiteen annettiin vaikuttaa 3-6 minuuttia ja sitten karvat poistettiin sillä samaisella lastalla. Tämä on mun ehdoton suosikkituote näistä kaikista. Plussaa se saa helppoudestaan ja tehokkuudestaan! Lastalla "kaapiminen" oli tosi nopeaa ja helppoa ja oikeasti kaikki karvat lähtivät! Mä olin aivan ihmeissäni, että eihän tää voi olla edes totta. :D Miinusta tuote saa siitä, että lastalla oli hankalaa levittää toi voide nopeasti. Loppujen lopuksi mulla meni hermo ja levitin sen käsin ja niin se onnistuikin tosi hyvin. Toi voide myöskin jämähtää tuohon lastaan kiinni ja sitä on ärsyttävä huuhdella aina siinä välissä kun karvoja poistaa. Se voide jämähtää myös ihan nätisti kaakeleihin kiinni, joten ne saa huuhdella aika huolella karvanpoiston jälkeen. Muuten kyllä oikeasti hyvä tuote! Ei kirvellyt tai polttanut ja tuoksukin oli hyvä. :)


In-Shower karvanpoistovoide on samantapainen kuin "lastavoidekkin", mutta lastan sijaan tuote levitetään ja poistetaan kuvassa näkyvän sienen avulla. Vaikutusaika tuotteessa on sama. Tuolla sienellä levittäminen oli niiiiin paljon helpompaa, siitä tuote saa tosi ison plussan! Mun mielestä tämä ei ollut ehkä niin tehokas kuin toi lastavoide. Ensimmäisellä ja toisella kokeilukerralla ihan kaikki karvat eivät lähteneet ja ne kasvoivat nopeammin takaisin kuin tuota lastavoidetta käytettäessä. Tässäkin voiteessa tuoksu oli tosi hyvä, sellainen ihanan raikas ruusuinen. Tämän voiteen ohjeissa lukee, että voidetta pitää pitää ensin minuutti iholla ja sen jälkeen voi mennä suihkuun, kunhan ei kohdista vesisuihkua suoraan kohtaan, josta ollaan poistamassa karvoja. Tämä ominaisuus ei kyllä mulla toiminut, sillä voiteesta huuhtoutui suurin osa viemäriin kun hyppäsin suihkun alle. :D Tämän voiteen koostumus oli hiukan löysempi ja tuote ei jäänyt edeltäjänsä tavoin edes kaakeleihin kiinni!


Kolmas tuote jonka sain, oli karvankasvua hillitsevä kosteusvoide vartalolle. Voide imeytyi tosi nopeasti, se ei jätä ihoa tahmaiseksi (+++++) ja tuoksuu aivan ihanalta! Sellaiselta maitomaiselta hunajalta. <3 Ja yllätykseksi tuoksu pysyi vielä tosi pitkään iholla. Kun laitoin sitä aamulla suihkun jälkeen, niin vielä illallakin sen saattoi haistaa iholta. :) Tuosta nyt en oikein kyllä osaa sanoa, että hillitseekö se karvankasvua.. Anoppini kyllä kehui tätä tuotetta minulle joskus ja purkin takaa löytyi tälläinen teksti: " 79% naisista, jotka testasivat uutta Veet ihokarvojen kasvua hillitsevää kosteusvoidetta, kokivat että voide selkeästi hillitsi karvankasvua. Kotitesti: 300 naista käytti tuotetta neljän viikon ajan." Tässä kun mä tutkailin sääriäni niin totesin, että sänki on ollut kyllä paljon pehmeämpi kuin ennen, mutta en tiedä johtuuko se tästä voiteesta vai noista ihokarvanpoistovoiteista, sillä noi karvanpoistovoiteethan ei katkaise karvaa samalla tavalla kuin höylä, vaan se voide jättää sen karvan pään pyöreäksi, joten ne takaisin kasvavat karvat ei tunnu niin teräviltä.


Viimeinen tuote jonka sain oli kasvoille tarkoitetut vahaliuskat. Paketin mukana tuli 20 pientä liuskaa ja 4 jälkihoitopyyhettä. Sori vain, mulla ei ollut naamakarvoja joita repiä ja kulmakarvoihin en uskaltanut tätä testata, kun en tiennyt että saako. Joten, testasin näitä säärille ja bikinirajalle. Ihastuin kyllä näiden liuskojen myötä vahaukseen täysin. Aiemmin mä olen ajatellut että se sattuu aivan sairaasti, mutta näemmä mä osasin repäistä sen liuskan oikein, koska se tuntui vain siltä kuin olisi repäissyt laastarin iholta. Ja kaikki, siis aivan kaikki karvat lähtivät kerralla, wuhuu! Noi jälkihoitopyyhkeet olivat myös kiva plussa tossa paketissa, ne selkeästi rauhoittivat ihoa vahauksen jälkeen ja niillä sai näppärästi kaiken ylimääräisen vahan iholta pois. :)

Miltäs buzzadorina oleminen kuulosti? Joko itse olette buzzadoreja? :)
Miltäs Veet -tuotteet vaikuttivat teistä?

10 kommenttia:

  1. olen myös buzzador mutta en päässyt tähän kampanjaan =(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, voi harmi :( Se kyllä harmittaa jos ei pääse johkin kivaan kampanjaan mukaan!

      Poista
  2. Mulla ei toiminut tuo sun suosikkilastahärpäke... Sain ensimmäiset harmaat hiukseni sählätessä sen kanssa ja lopulta turvauduin sitten ihan perus höylään, kun aika tuhrautui ton lastamönjän kanssa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voi ei! :D Mun mielestä eka kerta oli ehkä hiukan hankala, kun yritti oppia koko elämän höyläämisen jälkeen levittään vaan jotain tollasta tatinaa.. Onneks sitten tajusin käyttää omia käsiäni sen levitykseen niin se sujui jo paljon paremmin :D

      Poista
  3. Itse käytän tuota suosikkiasi tuosta, eli karvanpoistovoidetta jossa mukana lasta. Itse en edes tiennyt että voide pitäisi levittää kyseisellä lastalla??
    Olen aina levittänyt sen käsin, ja sen jälkeen pessyt kädet huolellisesti ja lastalla sitten karvat pois. Toimii loistavasti bikinirajalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi kyllä toimii ihan loistavasti mulla kans! Itekin oon nyt levittänyt sen vaan käsin ja just pessy sitten kädet. Enkä kyllä usko että siitä on mitään haittaa että sen käsin levittää. :) Kävin vielä varmistamassa: tosiaan siinä paketissa lukee että lastalla kuuluu levittää :D

      Poista
  4. mihin noita kamppanja kutsuja tulee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoititko että minkälaisilta yrityksiltä / tuotteilta vai mihin kampanjakutsut tulevat? Hih, ajattelen ehkä liian monella tavalla, mutta siis kampanjakutsut näkyvät aina omalla buzzador sivulla ja kutsusta tulee myös ilmoitus sähköpostiin. Buzzadorin facebook -sivulta taas löytyy, että mihin kaikkiin kampanjoihin ihmisiä on kutsuttu: https://www.facebook.com/BuzzadorSuomi?fref=ts
      Kampanjakutsuja tulee sinun omien mielenkiintojen mukaan mm. kosmetiikkaan, leluihin (jos on esim. lapsia), ruokaan.. Oikeastaan ihan kaikkeen mahdolliseen! :)

      Poista
  5. Kiitos esittelystä, kävin linkistä laittamassa hakemuksen sisälle. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, hieno homma! :) Toivottavasti pääset pian johkin kivaan kampanjaan mukaan! :)

      Poista