Sivut

torstai 31. lokakuuta 2013

Halloween-kynnet ja miniarvonta

Hyisevää torstaita kaikille!

Tänään on kuun viimeinen päivä, mikä tarkoittaa sitä, että tänään juhlitaan halloweenia. Kynsifriikin maailmassa se tarkoittaa myös tietysti sitä, että on "aivan pakko" tehdä halloween-kynnet. Sain eilen Sanna Taralta yhteistyön merkeissä aivan ihanan CK-05 XL-leimauslaatan ja koska olen jo parin postauksen verran päivitellyt onnistuneita leimauksiani, niin uskotte varmaan, että tämä laatta oli pakko pistää testaukseen heti!


Laatta on kooltaan noin postikortin kokoinen ja siinä on yhteensä 42 erilaista kuviota. Kuvioiden koot hiukan vaihtelevat käyttötarkoituksen mukaan. Isoimmat koko kynnen peittävät kuviot ovat korkeudeltaan 12mm ja leveydeltään 9-9,5mm. Pienempien kuvioiden korkeus vaihtelee 9-12mm ja leveys vaihtelee 4-8mm välillä.

Hintaa tällä laatalla oli 11,95€ mikä on mielestäni oikein käypä hinta noin monelle kivalle kuviolle. Itse ainakin keksin tästä laatasta todella monet kynnet, jotka voin tällä toteuttaa. Erityistä plussaa tämä laatta saa myös siitä, että siinä on jokaiseen vuodenaikaan sopivia kuvioita. Sanna Taran -verkkokaupassa oli myös muita ihania XL-laattoja, joita voit tutkiskella täällä. Postikuluja yhdelle laatalle tuli muuten vain 1,30€. :)


Kynnet

Sitten mennään kynsiin, jotka tein täksi päiväksi. Näihin kynsiin meni aika liuta eri kynsilakkoja ja muita tarvikkeita, joten koin helpommaksi vain listata ne tähän postaukseen.


♥ Tuorekelmu & kartioniitit
♥ Cuccio - A kiss in Paris (keskisormi)
♥ CK-05 XL-leimauslaatta ("luurangot")
♥ O.P.I - Stay the Night (peukalo & pikkurilli)
♥ essence - black is black (etusormi & nimetön)
♥ China Glaze - Snow (keskisormi & leimaukset)


Arvonta

Halloweenin kunniaksi päätin myös arpoa pienen palkinnon teidän ihanaisten kesken.


Arvonnassa palkintona on essencen mustavalossa hohtava päällyslakka sekä pikakuivattavia tippoja. Arvonta alkaa heti ja päättyy jo huomenna klo 17.00. Arvontaan osallistut täyttämällä alla olevan lomakkeen.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Arvonta on päättynyt, eikä siihen voi enää osallistua.

16 kommenttia:

  1. Oi, ois tosi kiva voittaa nuo ku oon just kumpaakin vähän miettiny että vois hommata... :D Jos sattuu niin hassusti että voittaisinkin niin kuinka kauan sä ootat vastausta spostiin ennen ku laitat jollekin toiselle..? Ku mä oon lähössä ulkomaille viikonlopuks enkä ota konetta mukaan nii kerkiän vasta maanantaina kattomaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no sitten sattui arvonta hyvään väliin! :) Oon pitänyt perinteenä sen, että odottelen viikon, jos joku ei vastaa. Joten voit huoletta osallistua! :)

      Poista
  2. Mulla on tää sama laatta ja oon kyl tykänny! :) Ps.hienot kynnet! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä tosi kiva laatta! Löysin monta kivaa kuvaa. :) Ja kiitos! :)

      Poista
  3. Osallistuin!
    Kiva tällänen 'pika-arvonta' :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun osallistuit! :) Joo tälläset pika-arvonnatkin on välillä kivoja! :)

      Poista
  4. Hei, osaatko sanoa miltä näyttäisi tai sopisiko sellainen tyyli kynsiin, että yksi kynsistä olisi kokonaan lakattu hopeaglitterillä, ja muut valkoisella ranskalaisella mutta paljon hopeisia koristeita ja glitteriä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Ranskis ja hopea sopii aina hyvin yhteen, joten suunnitelmasi kuulostaa oikein hyvältä! :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tälläisiä ajankohtaisia arvontoja on aina kiva järjestää. :)

      Poista
  6. Tosi hienot :) sopii hyvin Halloween teemaan!

    Sarina x

    VastaaPoista
  7. Kivat kynnet! :) Heti ekana pisti tuo kuva silmään tuolta laatalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Essi! :) Itekkin tykästyin tohon kuvaan, sitä voi hyvin käyttää "luurankona" sekä esim. vetoketjuna! :) Ite tykkään kovasti tuollaisista "monikäyttöisistä" kuvista.

      Poista