Sivut

maanantai 7. lokakuuta 2013

Nakuilua ja mietteitä luomukynsistä

Ihanaa maanantaita! 

Eilen yksi anonyymi lukija pyysi minulta kuvaa lakkaamattomista kynsistä ja sen tiimoilta päätin kirjoittaa kokonaisen postauksen lakkaamattomista & luomukynsistä. Lisäksi postauksen lopussa on ilmoitusasiaa geelikynsien teosta..

Itse en viihdy enää lakkaamattomilla kynsillä kovinkaan kauaa, mutta sen aikaa mitä viihdyn, nautin siitä kyllä täysin siemauksin. Pitkän kynsifriikkiyden ansiosta, sitä osaa myöskin katsoa huollettuja lakkaamattomia kynsiä aivan eri tavalla kuin ennen. Tai no, en itse kyllä pysty ihan täysin ilman lakkaa olemaan kauan, syy selviää kun luette postausta eteenpäin..



Tässä ovat tämän hetken omat lakattomat kynteni. Kynsillä ei ole juuri nyt, eikä luultavasti vielä vähään aikaan tule olemaan geeliä tai geelilakkaa, aion nyt pysytellä täysin luomuna. Olen huomannut, että kynteni ovat vahvistuneet aivan hirveästi. Liekö se sitten geelikynsien ansiota, sitä en oikeastaan tiedä, mutta entisten paperikynsien tilalla ovat nyt vahvat kynnet, jotka EIVÄT LIUSKOTU! Pientä keltaisuutta olen alkanut pikkuhiljaa kynsissä havaitsemaan ja olen siihen kyllä osannut varautuakkin. Mikään aluslakka tai muukaan kikka kun ei tule pelastamaan kynsifriikin kynsien kellastumista. Varsinkaan sellaisella lakkaamis ja läträämistahdilla, kuin mitä minä noudatan viikottain... Vielä kynteni kuitenkin aika ajoin pelastaa kiillotusviila, kiitos sen olemassaolosta! 

Vaikka kynteni nykyään ovatkin melko vahvat, en silti yleensä pysty olemaan täysin ilman lakkaa. Jokin pieni ääni takaraivossa sanoo minulle, että kynnet eivät vaan kestä ilman sitä.. Ihan täysin lakattomana minua siis hyvin hyvin harvoin näkee, mutta suht naturellina kuitenkin, kiitos kirkkaan lakan. Kirkkaalla lakalla on aivan ihmeellinen vaikutus, kynnet näyttävät sen kanssa aivan erilaiselta ja minulla on turvallinen olo katkeamisen suhteen... Pystyttekö te olemaan täysin ilman lakkaa?


Sitten mennään luomukynsiasiaan, josta en ole teille vielä kertonut. Jotkut ovat varmasti huomanneet / ihmetelleet, miksei geelikynsiä ole näkynyt vähään aikaan blogissa. Syy siihen on hyvin yksinkertainen. Olen myynyt geelikynsitarvikkeeni pois. Tarkoituksena ei ole lopettaa kynsien tekoa, vaan pitää siitä hiukan taukoa. Nyt kun itsekkin pärjään ilman geeliä kynsillä, niin tein radikaalin päätöksen myydä kaikki geelituotteet pois. Yksinkertaisesti en nyt jaksa geelikynsien tekoa, enkä myöskään ehdi tehdä kynsiä. Lakkaaminen riittää minulle tällä hetkellä varsin hyvin. Geelikynnet eivät kuitenkaan ole mikään kielletty puheenaihe, minulta saa edelleen kysyä neuvoja geelikynsiin liittyvissä ongelmissa! Ja melkein voin sen kyllä luvata, palaan geelikynsien pariin kyllä viellä.

Viimeisimpiä geelikynsiäni
Itse asiassa tälläinen samanlainen tauko minulla oli muutama vuosi sitten raskaana ollessani, kun en vaan jaksanut enää kiinnostua geelikynsistä ja viimeksikin se kiinnostus heräsi taas ihan yllättäen henkiin. Nytkin katsellessani kuvia tekemistäni geelikynsistä, niin muistan sen ihanan fiiliksen joka tulee, kun on tehnyt onnistuneet geelikynnet. Se on jotain ihan eri luokkaa, mitä onnistuneista lakkauksista tulee. Joka tapauksessa tämä pienimuotoinen tauko jatkuu varmasti vielä hetken ja katsotaan asiaa sitten uusin silmin myöhemmin. :)

Onko siellä muiden ruutujen takana rakennekynsitaukoilijoita tai ajoittain lakkausnakuilijoita?

16 kommenttia:

  1. Itsekkään en pysty olemaan ilman kynsilakkaa enää ollenkaan ): Kynnet tuntuvat kauhean haurailta ja tulee naku olo. Addiktio kai tämäkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellekkin tulee aika äkkiä sellainen naku olo ja juurikin sellainen tunne että kynnet katkee ihan just! :D Kyllä tätä melkein vois addiktioks kutsua... Pakkomielle noihin lakkoihin on kuitenkin suuri :'D

      Poista
  2. itse oon kanssa täysin koukussa kynsilakkaan ja etenkin geelikynsiin, mutta nyt kun koulussa ei voi lakkaa tai geelejä käyttää suurimmaksi osaksi niin olen joutunut tyytymään luonnonkynsiin jotka ovat älyttömän lyhyet ja huonokuntoiset :-( ja varsinkin geelikynsien jälkeen ne on todella hauraat, joten miten sä otat geelit pois ilman kynnen vauroitumista? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, mä en kyl varmaan kestäis jos en sais pitää kynsillä ees lakkaa. :D Geelikynsien poiston ei pitäisi vaurioittaa omaa kynttä, jos näin käy, niin silloin on viilattu liikaa / liian karhealla viilalla. Viimeisten kerrosten varovasti poistaminen on aika hankalaa, joten kannattaa suosiolla jättää omalle kynnelle ohut kerros geeliä ja antaa sen kasvaa pois! Näin omat kynnet ei pääse ainakaan vaurioitumaan! :)

      Poista
  3. Kauniit on luomut, kuten myös geelitkin. Puolensa molemmissa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sannu! :) Molemmissa on kyllä puolensa, välillä luomut tuntuu kivemmilta, mutta taas geelien kanssa saa helposti pituutta, kestävyyttä ja pysyvät koristelut.. :)

      Poista
  4. Tosi nätit nakukynnet, keltaisuuttakaan ei ole havaittavissa juuri lainkaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janna! :) Joo vielä ei ole kuin hiukan keltaisuutta ja tuokin kaikki on tullut vasta hetki sitten, kun en ole pitänyt geelikynsiä ollenkaan. Saas nähdä kuinka tämä tästä kehittyy, kun aion olla ilman geelikynsiä ainakin vielä hetken.. :)

      Poista
  5. Geelikynsien teosta joudun itsekkin taukoa pitämään selittämättömän rakkula episodin jälkeen, josta enemmän tarinaa blogissani. Lakkailuja olen kuitenkin jatkanut nysäkynsille, sillä välin kun odottelen vanhojen geelejen kasvavan pois, sen jälkeen yritys numero kaksi geelejen kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, toivottavasti et ole allerginen! :( Voisin niin kuvitella kuinka rikki olisin jos saisin allergian.. Täytyykin käydä blogissasi lukemassa! Pidän sulle täälä peukkuja seuraavan kokeilun suhteen. ♥

      Poista
  6. Sun kynnet on nätin muotoiset ❤ Itse en pysty olemaan ollenkaan ilman kynsilakkaa, kynnet alkaa heti halkeilla :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. ♥ Voi että, toi on tosi monella ongelmana! :( Ootko jo kokeillu läpi kaikki kynnenkovettajat ja muut? :/

      Poista
  7. Mun kynnet on ihan erinäköset ku sun ilman kynsilakkaa, ne alkaa heti liuskottua... Nätit kynnet sulla on <3

    tallikynnet.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Verna! ♥ Voi vitsit, ootko kokeillut auttaisko kynnenkovettaja tai vastaava? :/

      Poista
  8. ihan punastuin kun tajusin että MINÄ olen tuo anonyymi :3 kiitos tästä hymystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, suotta punastelet! Kiitos itsellesi kivasta postausideasta! :3 ♥

      Poista