Sivut

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Pinkkiä & palluroita

Heippa ihanat! ♥

Mulle on iskenyt joku "kyllästyn nopeasti lakkauksiini" -kausi. Tein siis juuri pari tuntia sitten taas uudet lakkaukset. Tosin näiden lakkausten uusimiseen innosti lakkauskauden lisäksi myös se, että minulta katkesi tänään ulkoillessa 2 kynttä, joten päätin myös lyhentää kynnet. Kynsiltä lähti siis taas sellaisen 3 milliä pituutta, joten nyt voin taas käyttää koko kynnen kuvioita leimauslaatoistani. Jotakin hyvää toi siis tuo kynsien katkeaminen tullessaan, koska eilisessä postauksessa juuri kirosin, että kynteni olivat liian pitkät omistamiini koko kynnen kuvioihin ja niillä onnistun leimauksissa parhaiten.


Kynsille valikoitui tällä kertaa liuta pinkkejä lakkoja, koska pinkki nyt vaan on ♥. Minulta myös toivottiin, että näyttäisin miltä nämä uudet leimauslakat näyttävät tummien lakkojen päällä, joten tässä tuleekin nyt sitten seuraava esimerkki. Ensimmäinen esimerkki oli siis vaaleansinisestä leimauslakasta, eilisessä postauksessa.
Tämänpäiväisillä kynsillä on keskisormessa China Glazen ihana tummanpinkki hololakka, pikkurillissä on Essencen Free Hugs, joka alkaa vetelemään viimeisiään (nyyh!). Free Hugs on kyllä mun lemppari vaaleanpunaisista cremeistä, se on täydellinen. ♥ Muissa kynsissä on Essencen Ultimate Pink, joka sekin on nousemassa kärkikastiin laadun, hinnan & peittävyydensä ansioista. Kaikkia lakkoja on kynsillä 2 kerrosta, enkä taida keksiä näistä mitään mollattavaa. Ainoa on, että CG:n holo meinaa tupata aina raidoittumaan, jos sivellintä ei heiluta tarpeeksi nopeasti. Pienet raidat kuitenkin korjaantuu hyvin päällyslakan avulla. Ja niin! Hopeat palluraiset kynsissä ovat ihan vain strasseja. Tähän lakkaukseen olisi sopinut ihan täydellisesti Opin I Snow You Love Me, mutta minähän en sitä omista, vieläkään.


♥ Essence - Ultimate Pink
♥ Essence - Free Hugs
♥ Konad leimauslakka - roosa*
♥ China Glaze - Infra Red
♥ Bundle Monster - BM322*
♥ hopeat strassit

Mitäs tykkäsitte palluroista?

10 kommenttia:

  1. Mä juuri ostin toisen kappaleen Free Hugsia! Yksi mun lemppari vaaleanpunaisista. :)
    Kynnet on oikeen upeat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Fani! :) Toi Free Hugs on kyllä ihan mahtava, täytyykin varmaan laittaa Kosmetik4lessille tilaus menemään! :)

      Poista
  2. Pinkki on ihana väri kynsillä! Mulla on kans nyt tommonen joka päivä uudet lakkaukset- kausi menossa... Taidanpa kaivaa pinkit lakat esille sun innoittamana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinkkiä ei kyllä voita mikään! ♥ Kiva kuulla, että kohtalontovereita löytyy! Itse oon saanut nyt itseäni vähän hillittyä ja oon näillä samoilla pallerolakkauksilla edelleen. Huomenna aion kyllä vetäistä jotain uutta kynsille, jos vaan suinkin ehdin. :)

      Poista