Sivut

torstai 8. toukokuuta 2014

Sailor kynnet

Heippa ihanat! 

Olen jo pitkään himoinnut jonkinlaisia sailor tyyppisiä kynsiä. Jo viime kesänä tälläisiä tuli ihasteltua useaan otteeseen, mutta jotenkin niiden tekeminen sitten jäi. Sailor kynnet ovat kuitenkin mielestäni sellaiset jotka sopii enemmän kevääseen ja kesään, joten olen kuumeisesti odottanut kesän saapumista. Otin eilen vihdoinkin vappulakkaukset kynsiltä pois ja lakkalaatikostani sattui tummansininen lakka käteen. Siitä se ajatus sitten lähti.


Tein siis mix & match -sailorit. Olen tänä keväänä rakastunut aivan täysin siniseen ja varsinkin laivastonsiniseen sävyyn ja nämä kynnet sopivat täydellisesti yhteen monien vaatteideni kanssa. Täytyy sanoa että näistä kynsistä tykkään todella paljon, pitkästä aikaa tuijottelen kynsiäni koko ajan! 


Peukalossa ja pikkurillissä pohjalla on Gina Tricotin white, jonka sain tällä kertaa peittämään jo kahdella kerroksella. Etusormessa pohjalla on Essien Cocktails & Coconuts, joka sekin peittää kahdella kerroksella. Keskisormessa on Essien Under The Twilight, joka peittää jo melkein yhdellä kerroksella. Nimettömässä on IsaDoran punainen tekstuurilakka Love Crush, jota on vain yksi paksuhko kerros!


Peukalon raidat on tehty tavallisen teipin ja ohuen koristeteipin avulla. Etusormen pilkut on tehty dotting toolin avulla. Keskisormen ankkuri on tehty dotting toolin ja ohuen siveltimen avulla ja pikkurillissä on kukonaskel leima Bundle Monsterin BM-322 laatasta. Leimauslakkana käytin Konadin sinililaa leimauslakkaa.


Kaikki näissä kynsissä ei mennyt ihan niin kuin strömsössä. Kaikki pilkut eivät ihan osuneet kohdalleen, toisen pikkurillin leima meni hiukan vinoon, teippaukset hiukan karkailivat ja niititkään eivät taida olla ihan symmetrisesti, mutta oikeastaan mitkään nuo kauneusvirheet eivät haittaa minua!


Ai niin! Olette toivoneet minulta enemmän kuvia aina postauksiin ja nyt räpsin kuvia hiukan enemmän. Olisiko tämän postauksen kuvamäärä sopiva teidän mielestä? Olen muuten alkanut kuvaamaan myös molempia käsiä, koska ostin vihdoinkin kameralleni jalustan, joka mahdollistaa molempien käsien kuvaamisen ihan itse!

Gina Tricot - White, Essie - Coconuts & Cocktails*, Essie - Under The Twilight*, IsaDora - Love Crush*, Cuccio Colour - A Kiss In Paris, Konad - Royal Blue* (sinilila leimauslakka), BM-322*, niitit*

Mulla oli tarkoituksena tehdä äitienpäiväkynnet, mutta nyt en ole varma raaskinko luopua näistä kynsistä. Kynnet pitäisi luultavasti kaikenkukkuraksi tehdä tänään tai paniikissa lauantaina, joten katsotaan! Äitienpäivänä blogi täyttää huimat 2-vuotta ja sen kunniaksi olen järjestämässä myös pienen arvonnan. :)

Mitäs tykkäätte kynsistä?

24 kommenttia:

  1. No nyt on komeeta meininkiä! Hienot!!! :)
    Ja kiva kun oli enemmän kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, voi kiitos Kaisa! :3 Ja kiva kun kuvia oli tarpeeksi. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Hih, kiitos Pumpulipupu! PS. Sun nimimerkki saa mut aina hyvälle tuulelle, se on niin söpö! ♥

      Poista
  3. Älyttömän ihanat, upeat! Nää on kyllä oikein tuijottelu kynnet! Nyt kun sulla on noin pitkät kynnet, niin riittääkö toi leima sun kynnelle, vai joudutko leimaamaan kahdessa osassa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, voi muru! ♥♥ Vastailinkin sulle jo Facessa, mutta kirjotetaan tähän vastaus jos joku muukin on miettinyt asiaa! Tuo leima riittää mun pikkurilliin juuri ja juuri todella tarkasti asettelemalla ja muihin kynsiin ei todellakaan riittäisi! :D

      Poista
  4. ihanat! mullakin on toi Love Crush, tykkään sen väristä tosi paljon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos iitu ronsku! Se on kyllä ihana. Näissä kuvissa se ei todellakaan tule oikeuksiinsa! :)

      Poista
  5. Oi ihanat! Jostain syystä tällaset sailor-kynnet iskee muhun aina :) ja toi punainen tekstuurilakka on hurrrjan kaunis<3 Tää kuvamäärä on juuri sopiva, kivaa kun saa ihastella kynsiäsi useammassa kuvassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Katariina! ♥ Mäkin tykkään tosi paljon sailoreista ja ihastelen niitä aina jos jossain sattuu tulemaan vastaan. :) Love Crush on kyllä tosi kaunis, varsinkin päivänvalossa ja auringossa. ♥ Ja kiva että kuvamäärä on nyt sopiva! Sitä ei aina itse osaa arvioida. :)

      Poista