Sivut

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Luonnonkynnet kauniiksi

Heippa ihanat!

Blogilla on uusi yhteistyökumppani, Pretty.fi -verkkokauppa. Sainkin yhteistyön merkeissä testattavakseni muutamia tuotteita, joista osan esittelen teille tänään. Ensimmäisenä esittelyvuoroon pääsevät Mavalan tuotteet, joilla voi loihtia itselleen kauniit luonnolliset kynnet ilman sen suurempia lakkailuja.


Itsellä ainakin on päiviä ja kausia, jolloin kynsien lakkaus ei huvita yhtään. Jo siis pelkän värilakan (aluslakkoineen ja päälyslakkoineen) laittaminen tuntuu ylitsepääsemättömältä. Itse en kuitenkaan oikein kehtaa olla ilman mitään lakkaa tai edes kirkkaalla lakalla, sillä ahkeran lakkailun myötä olen saanut melko kellertävät kynnet, jotka pistävät ikävästi silmään lakattomina päivinä.

Saamani tuotteet sopivatkin oivasti keltaisuuden tai harmaiden kynsien peittämiseen ilman sen suurempia lakkausoperaatioita. Näillä tuotteilla tehdyt kynnet sopivat myös hyvin esim. sellaisiin töihin, joissa ei saa värikästä lakkaa käyttää tai esimerkiksi työhaastatteluun, jos haluaa naturellit siistit kynnet. Testattavakseni sain siis Lightening Nail Scrub Mask -kuorinnan, Mava-White optisen kynsien värin parantajan sekä Nail White Crayon -valkokynän. Kertoilen ensin tuotteista hiukan erikseen ja postauksen lopusta löytyy vielä kuva, miltä kynteni näyttivät näiden kolmen tuotteen käytön jälkeen. :)

Lightening Nail Scrub Mask -kuorinta

Ensimmäisenä testiin pääsi keltaisuutta poistava ja kynsinauhoja kuoriva kuorinta-aine. Tuotteella on myös paljon muita ominaisuuksia, sillä se vahvistaa kynnen rakennetta, parantaa kynnen sävyä sekä sisältää rauhoittavaa aloe veraa, malvaa sekä allantoinia. Tuote myös ravitsee kynsiä ja palauttaa kynsiin niiden tavallisen joustavuuden. Hinta 14,99€ / 15ml. Tuotteen voit ostaa täältä. <- klik!


Tuotetta hierotaan kynsiin ja kynsinauhoille kynsi kerrallaan 10 - 20 sekuntia, jonka jälkeen tuote huuhdellaan kynsiltä veden sekä kynsiharjan avulla. Pakkauksessa tulee mukana myös kynsiharja, joten sitä ei tarvitse ostaa erikseen. Käyttö on siis helppoa ja nopeaa, eikä erillisiä tarvikkeita tarvita.


Ensimmäisen käyttökerran jälkeen huomasin, että keltaisuus lieventyi huomattavasti. Myös joistain kohdin kynsiä se katosi jopa kokonaan. Tuote kuori ja puhdisti kynsinauhat myös tosi kivasti ja kynnet tuntuivat ihanan syväpuhdistetuilta käytön jälkeen.Toisella käyttökerralla keltaisuus vaaleni taas selkeästi koko kynnen alueelta. Jatkuvassa käytössä (1 - 2 krt. viikossa) kuorinnalla saa varmasti huomattavan muutoksen kynsiin.


Ainoana miinuksena tulee se, että tuote kuivattaa kynsiä melkoisesti, kuten kuvista näkyy. Mikään ylitsepääsemätön ongelma tuo ei tietenkään ole, kunhan muistaa öljytä kynnet käytön jälkeen. Pikkurillin kynnessä minulla on muuten vain teepussipaikka, se ei ole siis kuivunut tai mitään muuta. :)

Mava-White - optinen kynsien värin parantaja

Toinen testiin saamani tuote on optinen kynsien väriä parantava lakka. Tuotetta käytetään siis normaalin kynsilakan tapaan ja parhaan keston saavuttamiseksi lakan kanssa voi käyttää normaalia alus- ja päällyslakkaa. Lakan toimivuus perustuu pigmenttiin, joka reagoi yhdessä UV-valon kanssa. Tuote kätkee siis alleen joko harmaat tai keltaiset kynnet, jolloin voit rauhassa nauttia luonnollisista kauniista kynsistä. Yksinään käytettynä tuote on mattapintainen, joten se sopii myös esim. miehille, joilla kynnet ovat värjäytyneet tupakoinnista. Hinta 11,99€ / 10ml. Tuotteen voit ostaa täältä. <- klik!


Lakka sai aikaiseksi todella luonnollisen, mutta huolitellun lookin kynsille. Se peitti keltaisuuden myös todella hyvin, itse en erottanut keltaisuutta kynneltä ollenkaan. Lakka on siis oiva apu, kun haluaa nauttia luonnollisista kynsistä vähällä vaivalla. Tuote levittyi nätisti ja kuivuikin nopeasti, mikä oli minulle todellinen yllätys.


Ihan täysin raidatonta lopputulosta en saanut aikaiseksi, mutta noita pieniä raidottumia ei katseluetäisyydeltä edes huomaa. Kynsikoristelut -facebookryhmästä sain myös hetki sitten hyvän vinkin, että buffaamalla kynnet saa täysin raidattoman lopputuloksen. Itse myös pari päivää sitten kokeilin, ja tämä lakka sopii hyvin ranskispohjaksi, kun keltaisuus ei paista läpi!

Nail White Crayon -valkokynä

Viimeisenä testiin pääsi valkokynä. Se on siis kynä, joka on tarkoitettu ranskalaisen manikyyrin tekoon ilman kynsilakkaa. Ensin siis kynän korkkiosalla putsataan kynnen aluset. Tämän jälkeen kynän pää kostutetaan, jolloin tuote muuttuu pehmeämmäksi. Sitten kynällä "väritetään" kynnen kärjen alapinta, jolloin saadaan luonnollinen manikyyri aikaiseksi. Hinta 6,49€ / kpl. Tuotteen voit ostaa täältä. <- klik!


Itse olenkin halunnut testata tälläistä kynää jo ties kuinka monta vuotta, joten oli todella mielenkiintoista päästä sitä testaamaan! Kynällä saa hiukan vaalennettua omaa kynttä, mutta ennen kaikkea mielestäni kaikista paras ominaisuus on se, että se peittää kynsistä ärsyttävät "läpinäkyvät" ja epätasaiset osiot, jolloin kynnet näyttävät ihanan huolitelluilta. Kynän käyttö on todella helppoa ja nopeaa, mutta miinuksena se, että se ei kestä kovaa käsien pesua. Tosin tuotetta on todella helppo pitää esim. laukussa mukana ja lisätä kynää tarvittaessa. Todella kiva vaihtoehto jos ei halua tai ei voi käyttää kynsilakkaa, mutta haluaa silti siistit kynnet!


Tässä on nyt kuva siitä kun kynää on levitetty kynnelle ihan kevyesti. Aika nätti tuo smile line -raja tuon valkokynän kanssa, eikö? Ja kuten kuvasta huomaa, niin kynsi näyttää myös huomattavasti pidemmältä!


Ja loppuun vielä kuva kynsistä, joihin käytin kaikkia yllä esiteltyjä tuotteita. Eikös olekkin todella siisti ja naturelli lopputulos? Eikä paista keltaisuudetkaan läpi!

Kaikenkaikkiaan täytyy sanoa, että olen vaikuttunut näistä Mavalan hoitotuotteista! Myönnän, että olin ennen testailujani todella skeptinen näiden tuotteiden suhteen, koska olen kuullut aivan mahdottoman määrän lokaa Mavalasta. Mutta taas nähtiin, että ennen kuin tuomitsee, niin tuotteita kannattaa kokeilla itse!

PS. Mavalan tuotteet ovat juuri nyt -10% tutustumistarjouksessa Pretty.fi -verkkokaupassa, joten jos jokin tuote miellytti, niin kannattaa käydä se nyt tilaamassa!

Menikö jokin tuote ostoslistalle?

4 kommenttia:

  1. Mavalan hoitotuotteet on aina ollut tosi hyviä, ainut mikä niissä on huonoa on paskat korkit että lakat on pakko muistaa säilyttää pystyssä tai niitä ei saa enää auki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että on muitakin Mavalasta tykkääviä! :) Itse oon kuullut aika paljon huonoa Mavalasta, myös mm. tuon korkkien jumittumisen, mutta onneksi nuo pienemmät pullot ainakin mahtuu helposti pystyyn lakkalaatikkoon. Itsellä on kyllä kaikki lakat pystyssä laatikossa, joten toivon mukaan tuollaista ongelmaa ei tule. :)

      Poista
  2. Mielenkiintoisia tuotteita kaikki. Tuollaisen kynän testaamista olen miettinyt monesti jo aiemminkin eli ehkä inspiroidun kokeilemaan jotain noista.

    Mulla ainakin on ilmennyt jumiutumista Mavalan lakoissa pystyssä säilyttämisestä huolimatta. Toisaalta siinä kulmikkaassa korkissa on se hyvä puoli että siittä saa tarvittaessa hyvän otteen pihdeillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota kynää oli kyllä todella jännä päästä testaamaan ja ihan hauska tuote se olikin! :)

      Mäkin olen kuullut paljon juttua tuosta korkkien jumiutumisesta, mutta onneksi tosiaan korkki on hyvän mallinen pihtien käyttöä ajatellen! :D

      Poista