Sivut

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kesäiset sekamelskat

Heippa murut! 

Tänään esittelyssä on superhelppo ja nopea manikyyri kesäisin värein. Helppouden ja nopeuden lisäksi lakkaus toteutetaan ilman mitään erillisiä koristeluvälineitä, joten tämä lakkaus sopii hyvin myös aloittelijoille!


Lakkauksen toteuttamiseen tarvitset ainoastaan haluamiasi värilakkoja, koristelut tehdään lakkojen omilla siveltimillä. Aluksi kynnelle lakataan pohjalakka. Tähän tarkoitukseen kannattaa valita melko vaalea tai todella tumma lakka. Pohjan kuivuttua kynnen kärjestä vedellään eri sävyisiä, levyisiä ja pituisia viivoja sikin sokin päällekkäin ja lomittain noin puoleen väliin kynttä. Itse vedin viivan jokaisella sävyllä kaksi kertaa. Lopuksi viivojen päälle kannattaa lisätä vielä päällyslakka, jotta värit sulautuvat toisiinsa paremmin ja lakkauksesta tulee yhtenäisen näköinen. Vinkki! Siveltimeen kannattaa ottaa todella vähän lakkaa kerrallaan, jotta kynnelle ei kerry liikaa lakkaa möykyksi ja että osioista ei tule liian isoja. Vähä lakkamäärä kuivuu myös nopeasti jolloin viivojen kuivumista ei tarvitse koristelun lomassa odotella.


Lakkasävyjä valitessa kannattaa miettiä minkälaista lookkia kynsille hakee. Jos hakee hempeää, kannattaa valita sävyjä, jotka ovat lähellä toisiaan (valkoinen, vaaleanpunainen, vaalea pinkki..) tai jos haluaa hiukan erottuvamman lakkauksen, voi sävyiksi valita vastavärejä tai laittaa joukkoon esim. mustaa lakkaa.


Vedin kynsiin itse muutaman viivan myös tekstuurilakoilla. Tekstuurilakat eivät näissä lakkauksissa pääse oikeuksiinsa tekstuureina, koska lisäsin niiden päälle päällyslakan. Halusin siis tarkoituksella käyttää niitä ns. glitterlakkoina. Jos kuitenkin haluat tekstuuripinnan jäävän kynnelle, niin tee ensin muut osiot kynsiin, lisää päällyslakka ja vasta sen päälle tekstuuriraidat.


Lakkauksessa pohjalla on Isadoran ihana Peachy Colada, josta vinkkasinkin teille jo eilisessä postauksessa. Kaikki viivat on tehty IsaDoran lakoilla ja niiden omilla siveltimillä.

 Käytetyt: Peachy Colada, Copacabana, Black Lacquer, Ipanema Beach, Coral Crush, Peach Nectar **

Näistä lakoista muuten Peachy Colada, Copacabana sekä Ipanema Beach kuuluvat IsaDoran kesäkokoelmaan (Sunset In Rio). Black Lacquer kuuluu perusvalikoimaan ja tekstuurit ovat jo poistuneista kokoelmista, mutta hyvällä tuurilla niitä voi löytää vielä kauppojen alelaareista!

** Kaikki postauksen lakat on saatu maahantuojalta testattavaksi.

Mitäs tykkäätte sekamelskoista?

8 kommenttia:

  1. Tosi kivat ja tällaiset helpot ja yksinkertaiset juuri ovatkin yleensä niitä kauniita lakkauksia:) ainakin mun silmään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kynsille! ♥ Yksinkertaisuus on kyllä kaunista. :)

      Poista
  2. tuollaiset mäkin osaisin tehdä ! :) HIenot oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä niin helpot toteuttaa, että varmasti onnistut! :) Ja kiitos! ♥

      Poista
  3. Kauniit kynnet! Vois tehä ite seuraavaksi tällaiset...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katarooma! ♥ Ihmeessä lakkailemaan vain, nämä on niin helpot ja nopeat, mutta silti näyttävät!

      Poista
  4. Tulipas sekasopasta nätti! :)

    VastaaPoista