Sivut

maanantai 1. syyskuuta 2014

Kuukauden kooste - elokuu

Heippa ihanat! 

Mäpäs otinkin melkein viikon blogihiljaisuuden ihan näin yllättäen. Pidin viime viikolla myös vähän elämäntaparemontista taukoa. Vähensin siis urheiluja ja launtaina pidin oikein kunnon herkuttelumässäilypäivän. Voin sanoa, että kyllä tuli tarpeeseen! Kynsiä olen kyllä lakannut, mutta ajattelin pitää kaikinpuolin vähän rauhallisemman viikon ja pyhittää sen vain ihan itselle. Kuukausikin ehti välissä vaihtumaan, joten tänään palataan blogin puolelle kuukauden koosteen merkeissä.


Kuukausi aloitettiin arvonnalla. Tällä kertaa palkintona oli ensimmäistä kertaa kosmetiikkaa.


Kuukauden ensimmäisiin lakkauksiin pääsi Opin ihana Hey Baby! 


Mies pääsi myös vaikuttamaan taas blogin puolella vastaamalla 10 kynsikysymykseen.


Luonnollisesti esittelin taas myös kuukauden LivBoxin, jonka sisältö näytti tältä. 


Pääsin kokeilemaan myös Opin Sheer Tintsejä. Ensimmäinen kokeilu näytti tältä.


...ja toinen kokeilu taas tältä


Aloitin myös Queenlash ripsiseerumin testaamisen. Testaustuloksia blogiin tulee myöhemmin!


Pääsin vihdoinkin tekemään ensimmäiset syyskynnet..


..ja kokeilemaan yhtä ihanaa syyslakkaa, jonka testaamista olen odottanut jo kauan!


Toteutin taas myös yhdet eriparikynnet


Ja testasin paljon hehkutettua Lumenen CC Nail Concealer -lakkaa.


Ja kuukauden viimeisessä postauksessa esittelyvuoroon pääsi ruskaranskikset.


Elokuun tilastot

Blogi

♥ Lakkauksien määrä elokuussa: 8
♥ Postauksien määrä elokuussa: 12 (+ koostepostaus)
♥ Kuukauden suosituin postaus: 10 kynsikysymystä miehelle

Omat suosikit

♥ Kuukauden suosikkilakka: Delush Polish - Master Of Disguise
♥ Olen ihaillut muista blogeista: Erilaisia vesimarmorointeja
♥ Kuukauden luetuin blogi: Saara Sarvaksen blogi

Yleisesti

♥ Kynsimaailma kauhistelee nyt: Opin Nordic -kokoelman "Suomi -lakkaa"
♥ Kynsimaailma ihastelee nyt: muita Nordic -kokoelman sävyjä
♥ Suosittua blogeissa: syksyiset lakkaukset ja sävyt

Ostokset

♥ Netistä kotiutuneet: kynsivinyylit + mun synttärilahja on vielä tulematta!
♥ Kaupoilta ja muualta kotiutuneet: Lumenen CC -lakka ja yksi Gel Effect -lakka
♥ Yhteistyökumppaneilta saadut: LivBox, Queenlash ripsiseerumi, Opin Sheer Tintsit

Psst. Huomenna alkaa megahyperpypersynttäriarvonta! Hihiii, mä oon niin innoissani! 

Mikä oli parasta elokuussa?

4 kommenttia:

  1. Nyt täytyy sanoa, että kaikki kynnet oli mieleen... Ykskään ei hypänny ylitse muiden, kaikki vaan niin hyviä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Katarooma, kiva että tykkäsit! ♥

      Poista
  2. Kaikki nuo kynnet<3 Varsinki Man ja Girl <3 Awws, oon niin rakastunut niihin. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiitos Fani! ♥ Itekkin tykkäsin niistä kynsistä kovasti. :3

      Poista