Sivut

tiistai 16. syyskuuta 2014

Shoppa shoppa shoppa

Heippa! 

Tänään ajattelin piiiiiitkästä aikaa vilauttaa hiukan viimeisimpiä ostoksiani. Tässäpä siis saalis, jonka nappasin mukaani Ideaparkin shoppailureissulta sekä Opin ystävämyynnistä.


Kicksistä ostin itselleni uuden hajuveden, Britneyn Fantasyn. Itseasiassa tätä hajuvettä olen himoinnut jo monta vuotta, mutta jostain syystä se on aina jäänyt ostamatta. Nyt vihdosta viimein päätin antaa itselleni periksi ja nappasin sen hyllyltä mukaani. Tuoksu tässä on aivan IHANA! Se on siis aivan hykerryttävän lumoavan makea. Jos siis olet makeiden tuoksujen ystävä, niin suosittelen tuoksuttelemaan tätä ensi kerralla hajuvesihyllyllä!


Emotionista nappasin mukaani myös yhden pitkäaikaisen himotuksen kohteen; Tangle Teezerin a.k.a maailman loistavimman selvitysharjan. Siis miksi, oi MIKSI en ole ostanut tätä aikaisemmin??


Voin kertoa, että harja on kyllä kaiken hehkutuksen arvoinen, jota olen tästä netistä / lehdistä lukenut ja muilta ihmisiltä kuullut. Itselläni on aika pitkä tukka, joka menee helposti pahalle takulle ja se on todella vaikea saada tavallisella harjalla auki. Tangle Teezerin avulla olen saanut vaikeimmatkin takut ihan helposti auki, eikä hiuksia ole lähtenyt juuri ollenkaan takkujen selvittämisen johdosta.

Lakat ylhäältä alas ja vasemmalta oikealle: I Do! I Do!, Italian Love Affair, If You Moust You Moust, Tiffany Case, I Don´t Give A Rotterdam!, Live And Let Die,The Living Daylights, OPI... Eurso Euro

Opin ystävämyynnistä nappasin itselleni nämä kahdeksan lakkaa. Lakat maksoivat ystävämyynnissä 20€ / 4kpl, joten voitte kuvitella miten vaikeaa tämän lakkaharakan oli valita VAIN kahdeksan lakkaa mukaan. Ja siis alunperinhän lupasin itselleni, että saan ostaa neljä lakkaa... Hups! 

Mitä te olette viime aikoina shoppailleet?

18 kommenttia:

  1. Mitä lakkoja tossa pyöriikään? Ihan niinkuin Helsingissä ei olisi ollut kaikkia noita tarjolla :o kivoja ostoksia tarttunut mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, mä oon ollut ihan lahopää! Kyllä mun piti ne tuohon kuvan alle lisätä, mutta oon näköjään unohtanut. :D Päivittelen siis nimet kohta kuvan alle. :) Veikkaan, että nuo lakat kyllä saattavat vaihdella sen mukaan mitä varastosta löytyy, tai sitten oot ollut liian "lakkahuuruissa". ;D

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Mullakin on Tangle Teezer ja se on kyllä aivan mahtava! Onko tuo valkoinen OPI I do! I do!? Mä nimittäin ostin sen ystävämyynnistä myös, mutta netistä ei tunnu löytyvän swatcheja oikeastaan ollenkaan. Jännä juttu, yleensä kaikista OPI:n lakoista löytyy useampiakin. En ole tuota vielä ehtinyt omillekaan kynsille kokeilla, mietin nimittäin että mitenhän se peittää. Oletko vielä ehtinyt sitä testaamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Tangle Teezer on kyllä jotain parhautta! Joo se on juurikin se! :) Joo mä etsin siitä kans swatcheja, mutta huonosti niitä oli kyllä saatavilla. Mä en oo itse vielä kokeilut tuota kynsille, mutta kun tikulle sitä kokeilin niin aika huonolta tuo peittävyys näyttää.. Veikkaan että se vaatii ainakin 3 kerrosta. :(

      Poista
  4. Hei mun on nyt pakko tulla kertomaan tarina tuosta Fantasy-hajuvedestä.
    Mä himoitsin sitä suuresti ollessani 11-12v. Noh, sen ikäisen budjettiin toi oli aivan liian kallis, mutta kävin aina kemppariosastolla nuuskuttelemassa sitä. Sitten joltain laivareissulta iskä suostui sen mulle ostamaan ja kerkesin käyttää sitä tasan tuon laivareissun ajan, ennekuin se mystisesti hävisi jonnekin! Hajuvesi oli kateissa tähän syksyyn asti (olen nyt 19). Olin siis jo kerennyt muuttaa pois kotoa, ja perheenkin kanssa oltiin muutettu tona aikana kolme kertaa. Eikä se missään vaiheessa ollut pompannut esille! Olin tietenkin onneni kukkuloilla kun vihdoin sain sen takaisin ihan pari viikkoa sitten. Mutta sehän haisee aivan hirveältä! Makuni on kerennyt muuttua näiden vuosien aikana niin paljon, että en ikinä voisi kuvitellakaan käyttäväni noin makeaa, voimakasta ja imelää tuoksua :D Ja nyt en oikein tiedä, että mitä tuolla tekisin :D

    Muttajoo, ilman Tangle Teezeriä ei voi elää. Mäkin kävin tuolla ystävyysmyynnissä, harmi ettei törmätty. Olin tosin maltillinen ja ostin vain neljä lakkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahah, voi että! Aivan ihana tarina, kiitos kun jaksoit sen tänne kirjottaa. ♥ Ihan ihmeellistä miten tuo hajuvesi on voinut olla noin kauan kateissa ja löytyä vasta nyt! :D Ja tosiaan kyllä ne mieltymykset muuttuu iän mukana. Itsekin tuli juuri tuoksuteltua muutamaa teinivuoden hajuvettä ja voi luoja miten karmealta ne tuoksuivat omaan nenään! Tangle Teezer on kyllä ihan mahtava, itsekään en voisi mitenkään elää ilman sitä enää! Oi, voi harmi, olisi kyllä ollut kiva törmätä! Hihi, no sä olit kyllä maltillinen, voi kun itsekin olisin ollut hiukan enemmän. :'D

      Poista
  5. Oih, ihania ostoksia! :) Tangle Teezer on sellainen joka on aivan pakko omistaa! En ole sen jälkeen kertaakaan käyttänyt tavallista harjaa. :D Noiden Opien nimet olisi ollu kiva. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih. :) No joo se on kyllä pakko omistaa! Itsekin heitin jo kaikki muut harjat roskiin. :'D Joo siis mä olin kyllä lahopää! Mun piti kirjottaa niiden nimet tuohon kuvan alle, mutta menin sitten unohtamaan.. Päivittelen ne siis kohta siihen. :3

      Poista
  6. Oooo, mitä aarteita! :O Mulle on tulossa postissa hillitön kasa kynsilakkoja, ja en meinaa pysyä pöksyissäni kun ne ei ole vielä tulleet. Nuo Bond-lakat on muuten ihan huippuja! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oivoi, mä niin tiedän tuon tunteen! Mullekkin on tulossa muutama kynsilakka, joita olen odottanut NELJÄ VIIKKOA ja nyt vielä niiden myyjä laittoi viestiä, että paketti oli mennyt matkalla rikki ja hän joutuu lähettämään lakat uudestaan. Toivottavasti en joudu odottamaan toista neljää viikkoa! :( Ja joo nuo Bondit on kyllä aivan ihania! Se vaaleanpunainenkin (olisiko sen nimi Pussy Galore tai jotain sinnepän) on kyllä vielä joskus pakko saada!

      Poista
  7. Oih, kunpa tänne peräkyläänkin tulisi joskus OPIn ystävämyynnit *huokaisee syvään*
    Kehtaankohan mie edes tunnustaa mitä kaikkee miulla on tullut nyt shoppailtua... No okei, mie olen shoppaillut varmaan sen 10 uutta lakkaa, siihen päälle pieni pino siirtokuvia ja vielä korkeamman pinon uusia leimauslaattoja *nielaisee syvään*
    Ja mie kun yritin olla tämän kuun shoppailematta... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tampereellekkin ystävämyynti tuli vasta ensimmäistä kertaa ja tämäkin ns. "yleisön pyynnöstä", joten kannattaa ihmeessä laittaa Opin maahantuojalle viestiä! :) Hihi, kyllähän ostokset kehtaa ainakin tänne tunnustaa! ;) Hahah, oi voi! Mutta hei, kyllähän sitä aina välillä pitää shoppailla, jotta mieli pysyy virkeänä. ;)

      Poista
  8. Loistavia ostoksia! Mulla oli pitkään tuoksuna Britneyn Midnight Fantasy, tykkäsin siitä kovasti. Sen loputtua olen käyttänyt Body Shopin marjaisia ja hedelmäisiä tuoksuja; olen ihan niiden fani. Ja Tangle Teaser on yks mun elämän parhaista ostoksista, ehdottomasti. Kuivat, kosteat tai täysin märät suihkun jäljiltä - kaikki hoituu ilman vahinkoja ja ongelmia. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitto vieköön! Mun piti tuoksutella tuota Midnightiä kanssa, mutta unohdin sen taas kerran. Onko se yhtään samantapainen kuin tää Fantasy? Oi, kaikki Body Shopin tuotteet tuoksuu kyllä mielettömän hyvältä, tarvii varmaan käydä niitä taas tuoksuttelemassa! Joo siis oon ihan samaa mieltä. Tangle Teezer hoitaa kaiken mutkitta ja selvittää kauheimmatkin takkupesät. Ja ihanaa tulevaa viikonloppua sulle Kaisaseni. ♥

      Poista