Sivut

lauantai 7. maaliskuuta 2015

DIY sivellinpurkit

Sisustaminen, askertelu ja kaikki itse tekeminen on mun sydäntä lähellä. Välillä intoudunkin tekemään jotain kotiin ihan itse ja koska viimeinen projektini liittyi myös blogin aihealueeseen, niin ajattelin jakaa tämän vinkin teidän kanssa.


Lapsena tuli askarreltua maitotölkeistä erilaisia taloja ja niitä askarteluhetkiä muistellessa tehtiinkin tytön kanssa yksi talo yhdessä. Siinä aloinkin pohtimaan, voisiko noista maitotölkeistä tehdä jotain muutakin. Iso ahaaelämys ja päätin tehdä muutamista tölkeistä purkkeja siveltimille.


Omien sivellinpurkkien tekoon tarvitset:
– 1L maitotölkkejä
– mattoveitsen
– lahjapaperia
– liimaa
– haluamiasi koristeita


Lyhyesti siis ohjeet purkkien tekoon. Pese ja kuivaa muutama maitotölkki. Voit käyttää myös muita kuin litran maitotölkkejä, mutta niitä käytin itse näihin purkkeihin. Leikkaa mattoveitsellä maitotölkin yläosa irti. Levitä ensin purkin yhdelle sivulle ja hiukan myös vasemmanpuoleiselle sivulle liimaa esim. siveltimen avulla ja kiinnitä siihen haluamaasi lahjapaperia. Jätä lahjapaperi kulkemaan hiukan tölkin ala- ja yläreunan yli, jotta saat myöhemmin reunat taiteltua siististi. Liimaa seuraavat sivut yksi kerrallaan ja paina tiukasti lahjapaperi tölkkiin kiinni. Liimaa aina yksi sivu kerrallaan, jotta vältyt ilmakuplilta. Kun liimaat tölkin viimeisen sivun, leikkaa ensin lahjapaperi oikean levyiseksi ja taita lahjapaperin reuna kerran, jotta saat aikaiseksi siistin reunan. Kun kaikki sivut on liimattu, levitä liimaa hiukan tölkin pohjaan sekä sisäreunoihin ja liimaa ylimenevät lahjapaperit kiinni. Lopuksi voit koristella purkit haluamallasi tavalla. Itse sidoin toiseen purkkiin mustaa paperinarua ja toiseen purkkiin liimasin hopeisia glitterpalloja. Lahjapaperit sekä paperinaru on Ikeasta ja hopeisia palluroita saa askartelukaupasta. Liimana käytin perus erikeepperiä.


Tällä hetkellä mun purkeissa on nippu kuivattuja ruusuja sekä siveltimet, jotka ovat menossa pesuun. Tietysti näitä purkkeja voi käyttää myös ihan puhtaiden siveltimien, rajauskynien, kynien tai vaikka swatch -tikkujen säilyttämiseen. Lisäksi niissä voi hyvin pitää ihan eläviäkin kukkia, sillä purkit luonnollisesti kestävät vettä.

Inspiroivaa lauantaita! ♥

1 kommentti:

  1. Kommentit kopioitu Purkkimafian puolelta käsin:


    Katri
    lauantai 7. maaliskuu 2015 at lauantai 7. maaliskuu 2015 (4 kuukautta ago)
    Voi vitsi, onpas hauska idea! :) Ja ihanan näkösiä purkkeja oot saanut aikaiseksi. ^^
    Jospa itekin tuunailis pari.. :3

    Vastaa

    Anniina / Tiny Nail Design
    torstai 12. maaliskuu 2015 at torstai 12. maaliskuu 2015 (4 kuukautta ago)
    Hih, kiitos Katri! ♥ Ei muuta kun tuunailemaan vaan! :)

    Vastaa

    Marswini
    lauantai 7. maaliskuu 2015 at lauantai 7. maaliskuu 2015 (4 kuukautta ago)
    Ihania purnukoita! :) Mä niiiiin tykkään kanssa tehdä kaikenlaista itse, ihan laidasta laitaan. :) Joku aika sitten innostuin virkkaamaan säilytyskoreja matonkuteista ja niitäkin suunnitelmissa tehdä ”sarja” eri kokoisia ja koristella nätisti. Niihin saa laitettua vaikkapa hiustuotteet, meikit, kasvojenhoitotuotteet yms. omiin koreihinsa ja tehdä vaikka suorakulmaisen ison korin lehtiä varten. Kotistelussakin vain mielikuvitus on rajana :) Virkkaus on toistaiseksi vaan tauolla, koska matonkuteista virkatessa tarvitsee käyttää vähän kovmpia otteita ja srn srurauksena napsahti virkkuukoukku poikki ja uusi pitäisi hommata :D Tää sun idea on kyllä tosi kiva myös ja toimii hyvin varsinkin kun tarvii vähän pienempiä purkkeja juurikin mm. noille siveltimille :) Ja joitain lasipurkkeja voisi kokeilla myös koristella :)

    Vastaa

    Anniina / Tiny Nail Design
    torstai 12. maaliskuu 2015 at torstai 12. maaliskuu 2015 (4 kuukautta ago)
    Kiitos Marswini! ♥ Hih, mullakin oli joskus matonkudeinnostus. Sillon mäkin virkkasin erilaisia koreja. :) Se on kyllä tosi kivaa puuhaa, mutta mielettömän raskasta. Ja mäkin sain muutaman koukun siinä poikki! :D Lasipurkkeja vois kyllä kans koristella muutaman! ♥

    Vastaa

    Petra/Viilankantolupa
    sunnuntai 8. maaliskuu 2015 at sunnuntai 8. maaliskuu 2015 (4 kuukautta ago)
    Tosi kiva idea! Voi vitsi kun olisi joku jolle ulkoistaa tällainen näpertäminen, mulla palaa täntyyppisissä projekteissa hermo ihan nanosekunnissa. :D

    Vastaa

    Anniina / Tiny Nail Design
    torstai 12. maaliskuu 2015 at torstai 12. maaliskuu 2015 (4 kuukautta ago)
    Kiitoksia Petra! ♥ Hahaha, sun täytyy nykiä jotain kaveria hihasta, joka tykkää piipertää! :’D

    Vastaa

    Marswini
    sunnuntai 8. maaliskuu 2015 at sunnuntai 8. maaliskuu 2015 (4 kuukautta ago)
    Kääk, katsoin, ettei aiempi kommenttini tullutkaan ja aloin kirjoittamaan sitten uutta. Ja tietysti tässä vaiheessa vasta huomaan, että siellähän se edellinenkin on! :D Voi siis jälkimmäisen poistaa jos pystyt? :)

    Vastaa

    Anniina / Tiny Nail Design
    torstai 12. maaliskuu 2015 at torstai 12. maaliskuu 2015 (4 kuukautta ago)
    Hih, jälkimmäinen poistettu! :)

    Vastaa

    Pirkon Paletilta
    maanantai 9. maaliskuu 2015 at maanantai 9. maaliskuu 2015 (4 kuukautta ago)
    Todella suloisennäköinen lopputulos! Aivan ihania! <3

    Vastaa

    Anniina / Tiny Nail Design
    torstai 12. maaliskuu 2015 at torstai 12. maaliskuu 2015 (4 kuukautta ago)
    Voi kiitoksia Pirkko! ♥ Sun täytyy kans tehdä pari! ♥

    VastaaPoista