Sivut

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Hiusten pesuvälin pidentäminen

Tänään puhutaan hiuksista, sekä siitä, kuinka niiden päivittäisestä pesemiskierteestä pääsee eroon.


Pesen hiukset aamulla. Illalla rauhallisen päivän jälkeen katson peiliin ja hiukseni ovat taas rasvaiset. Missä on vika ja miten tästä pääsee eroon? Tiedän, että siellä ruudun takana on varmasti ihanaisia, jotka kärsivät samasta ongelmasta, liian nopeasti rasvoittuvasta kuontalosta. Tänään puhutaankin siis hiusten pesuvälin pidentämisestä, sekä siitä kuinka minä pääsin rasvatukasta eroon. Varsinkin pitkien hiusten jatkuva peseminen käy ihan oikeasti työstä. Jo pelkkä hiusten huuhteleminen suihkussa tuntuu ikuisuusprojektilta, hiusten kuivaamisesta puhumattakaan. Itse tahdon myös mahdollisimman paljon välttää esim. föönin käyttöä, joten annan hiusten kuivua aina itsekseen, kun siihen on mahdollisuus. Ja sekös jos joku vie aikaa, jos sen tekee joka päivä.


Olin jostain ihan ohimennen kuullut, että jatkuva hiusten peseminen vain rasvoittaa hiuksia entisestään, joten päätin lähteä kokeilemaan mitä tapahtuisi, jos en pesisikään hiuksiani niin usein. Kokeiluni aloitin joskus viime vuoden puolella. Ennen tosiaan pesin hiukseni joka aamu, joten alkuun pidin ensin yhden pesemättömän päivän silloin tällöin. Sen jälkeen pidensin pesuväliä niin, että pesin hiukset joka toinen päivä. Muutaman kuukauden päästä lisäsin vielä yhden päivän väliin ja nyt pystyn olemaan pesemättä hiuksia jopa neljä päivää (katso vaikka esim. postauksen viimeinen kuva). Eivätkä muuten rasvoitu hiukset enää. En sano, että kaikkien kohdalla pesuvälin pidentäminen toimii, mutta jos jatkuva peseminen ja rasvaletti ärsyttää, suosittelen kokeilemaan.


Mikä sitten avuksi kun tuntuu, että et pysty lähtemään ulos välipäivinä? Alkuun pesujen välissä ainakin minulla tukka näytti todella rasvaiselta. Kun tukka rasvoittuu, apuun astuu kuivashampoo. Voin lämpimästi suositella kaikille Batisten kuivashampoita. Tummatukkaisille suosittelen erityisesti Batisten ruskeasävyistä Dark & Deep Brown -kuivashampoota, joka on väriltään yllätysyllätys ruskeaa. Se häivyttää hiukan myös juurikasvua, eikä jätä kuivashampoomaista lopputulosta tummiin hiuksiin. Kuivashampoon avulla pystyin pidentämään pesuvälejä pikkuhiljaa ja tällä hetkellä en enää edes tarvitse kuivashampoota kuin silloin tällöin. On ihan mahtavaa kun hiuksia ei tarvitse pestä joka päivä, eivätkä ne enää rasvoitu heti ensimmäisenä iltana. Hyviä keinoja noista pesujen välipäivistä selviytymiseen ovat myös se, että ensimmäisenä päivänä antaa hiusten olla ihan rauhassa. Seuraavana päivänä hiuksiin voi suihkauttaa kuivashampoota ja esim. kolmantena päivänä hiukset voi laittaa tiukalle ponnarille. Neljäntenä päivänä hiuksiin voi laittaa vaikka hiuspuuteria ja tupeerata hiuksia hiukan. Hiusten pesuun voi myös ostaa rasvaisille hiuksille tarkoitetun shampoon ja kannattaa muistaa pestä hiukset kuuman veden sijasta haalealla vedellä. Hiuksia ei myöskään kannata jatkuvasta hiplata tai sukia, sillä sekin saa helposti hiukset näyttämään rasvaisilta. Ja tietysti yksi helpoimmista keinoista on talvella pistää pipo tai kesällä huivi / panta päähän ja ei muuta kuin menoksi!


Muistakaahan myös se, että pesuvälien pidentäminen on pitkä prosessi, jota ei saavuteta viikon aikana. Varautukaa prosessiin siis myös henkisesti ja suunnitelkaa hiusten pesupäivät vaikka niin, että hiukset pestään silloin, kun olet menossa jonnekkin. Kotipäivinä voi siis ihan hyvin olla pesemättä tukkaa. Kenenkään naapuri tuskin pahastuu siitä, jos naapurilla on p*skainen tukka roskapussia viedessä. ;)
Kuinka usein te pesette hiuksianne?

4 kommenttia:

  1. Kommentit kopioitu Purkkimafian puolelta käsin:


    Sara
    lauantai 11. huhtikuu 2015 at lauantai 11. huhtikuu 2015 (3 kuukautta ago)
    Itse olen kuullut usein tuosta ”hiusten peseminen rasvoittaa hiuksia lisää”, mutta uskon että tämä vaikutus on yksilöllinen. Itse pesen hiukset joka toinen päivä, mutta vuosien ajan harjoitettu sama rutiini ei ole vaikuttanut hiuksien rasvottumiseen: toisena päivänä pesun jälkeen hiukset näyttävät selvästi rasvaisilta ja pidän hiukset mieluiten kiinni/hatun päässä. Siksi en edes yritä omien hiusten kohdalla lähteä kasvattamaan pesuväliä… :P Äidilläni on sama: hän yritti nuoruudessaan pidentää pesuväliä siinä onnistumatta. Mutta hienoa kuulla että joillakin temppu toimii! Kyllä siinä säästää aikaa.

    Vastaa

    Anniina / Tiny Nail Design
    keskiviikko 15. huhtikuu 2015 at keskiviikko 15. huhtikuu 2015 (2 kuukautta ago)
    Joo varmasti onkin yksilöllistä, siksi mainitsinkin, ettei tämä välttämättä kaikilla toimi. :) Ja tietysti tuon pesuvälin pidentäminen vaatii alkuun rautaisia hermoja, kun joutuu alkuun rasvaisesta tukasta kärsimään.

    Vastaa

    RiaG
    lauantai 11. huhtikuu 2015 at lauantai 11. huhtikuu 2015 (3 kuukautta ago)
    Mä sain myös yhdessä vaiheessa kunnolla pidennettyä pesuväliä ja kyllähän se pikkuhiljaa sitä rasvoittumista hillitsi. Nyt kun taas tulee liikuttua enemmän hikeen asti ja käytyä hevostallilla päivittäin niin melkein pakko pestä hiukset joka päivä :/ Mulla on niin ohut ja helposti latistuva tukka, että esim. ratsastuskypärä päässä hikoilemisen jälkeen tilannetta ei kyllä pelasta mikään muu kuin pesu :P

    Vastaa

    Anniina / Tiny Nail Design
    keskiviikko 15. huhtikuu 2015 at keskiviikko 15. huhtikuu 2015 (2 kuukautta ago)
    Joo jos kovasti hikoilee niin silloin tietysti kannattaakin pää pestä! :)

    Vastaa

    sadenh
    lauantai 11. huhtikuu 2015 at lauantai 11. huhtikuu 2015 (3 kuukautta ago)
    Tuo pesuvälin pidentäminen taitaa toimia lähes kaikilla, kunhan vain jaksaa olla kärsivällinen! :) Mä pesen hiukseni pari kertaa viikossa, tai kolme kertaa kahdessa viikossa. Tilanne saattaa kyllä nyt tulla muuttumaan, kun palaan töihin hoitovapaalta; fyysinen työ ei ehkä salli hiusten pesua näin harvoin, ainakaan kesällä. :D

    Vastaa

    Anniina / Tiny Nail Design
    keskiviikko 15. huhtikuu 2015 at keskiviikko 15. huhtikuu 2015 (2 kuukautta ago)
    Joo aikaa ja kärsivällisyyttä tuo ainakin mulla vaati! :D Varmasti fyysinen työ tulee vaikuttamaan ja varsinkin kesä! Voi ei, mitenhän mun käy kesällä.. :D

    VastaaPoista
  2. Kommentit kopioitu Purkkimafian puolelta käsin:


    Jutta
    lauantai 11. huhtikuu 2015 at lauantai 11. huhtikuu 2015 (3 kuukautta ago)
    Mä oon tehnyt tätä samaa prosessia nyt noin vuoden, ja toimii. Eli se, että pese vähemmän! :) Ennen joka aamu, sitten joka toinen, nykyään joka kolmas tai neljäs, luksusta! :D Hiuspuuteria tykkään itsekin käyttää ja tosiaan, kiinni pitäminen on se yksi hyvä ratkaisu niihin huonoihin päiviin.. :)

    Vastaa

    Anniina / Tiny Nail Design
    keskiviikko 15. huhtikuu 2015 at keskiviikko 15. huhtikuu 2015 (2 kuukautta ago)
    Kiva kuulla että muillakin on tämä toiminut! :) Pitkää pinnaa se kyllä vaatii, mutta kun pääsee tuohon 3-4 päivään niin se on kyllä luksusta! :D

    Vastaa

    Miia
    lauantai 11. huhtikuu 2015 at lauantai 11. huhtikuu 2015 (3 kuukautta ago)
    Olen kans niitä jotka pesee hiukset jokapäivä. On vain pakko:D Välillä saatan saada pestyä vain jokatoinenpäivä, mutta sitten on kyllä jo käytetty kuivashampoota ja rasvaisuutta on. Kuivashampoot tuppaavat kutittamaan päänahkaa, kuten myös monet shampoot, joten olen joutunut käyttämään aika öljyisiä shampoita/hoitoaineita, jotka rasvoittavat entisestään. Harvempaa pesuväliä ei auta myöskään se, että harrastaa urheilua. Ratsastus on sellainen, että aina on pakko pestä hiukset, koska haisee tallille. Ja muun urheilun jälkeen on koko pää ihan hikinen, joten en osaisi kyllä olla pesemättäkään…:/ Koitan kuitenkin pidentää väliä silloin kun se on mahdollista esim. urheilun välipäivinä.

    Vastaa

    Anniina / Tiny Nail Design
    keskiviikko 15. huhtikuu 2015 at keskiviikko 15. huhtikuu 2015 (2 kuukautta ago)
    Joo niiden onkin vähän vaikeampi tuota pesuväliä pidentää, jotka urheilee paljon. Tsemppiä ja kärsivällisyyttä kuitenkin sinne, jos lähdet pesuväliä pidentämään ja muista, että tuloksia saattaa tulla vasta monien viikkojen / kuukausien jälkeen!

    Vastaa

    Annukka
    lauantai 11. huhtikuu 2015 at lauantai 11. huhtikuu 2015 (3 kuukautta ago)
    Hei, mitenkäs sitten jos on lyhyt polkka? Itse olen aamuisin kuin röllipeikko. Hiukset sojottavat joka suuntaan, ovat takussa ja tuntuvat sekä näyttävät likaisilta. Jos kampaan ne suoriksi niin menevät pääte myöten ja ilmavasta kampauksesta ei tietoakaan. Ponnarille hiukset eivät ylety.

    Vastaa

    Anniina / Tiny Nail Design
    keskiviikko 15. huhtikuu 2015 at keskiviikko 15. huhtikuu 2015 (2 kuukautta ago)
    Oletko kokeillut kuivashampoota ja hiuspuuteria? :) Tuo kuivashampoo vie rasvaisuuden tosi hyvin pois ja hiuspuuteri saa taas hiukset koholle ja näyttämään ilmavilta, suosittelen kokeilemaan!

    VastaaPoista
  3. Kommentit kopioitu Purkkimafian puolelta käsin:


    Nena Sofia
    lauantai 11. huhtikuu 2015 at lauantai 11. huhtikuu 2015 (3 kuukautta ago)
    Hyvä postaus! Itse aloitin vuodenvaihteessa pesuvälin pidennys-projektin, ja nykyään pesenkin hiukset joka kolmas päivä eikä rasvainen tukka enää vaivaa :)

    Vastaa

    Anniina / Tiny Nail Design
    keskiviikko 15. huhtikuu 2015 at keskiviikko 15. huhtikuu 2015 (2 kuukautta ago)
    Kiitos Nena Sofia! :) Heei, kiva että säkin oot onnistunut projektissas!

    Vastaa

    Maikkila
    lauantai 11. huhtikuu 2015 at lauantai 11. huhtikuu 2015 (3 kuukautta ago)
    Mie pesen hiukset kaksi kertaa viikossa, ja kuivashampoosta on tosiaankin tullut paras kaveri! Olen testannut muutamaa eri kuivashampoota, joista Klippoteketin vaaleanpunaisessa suihkepullossa myytävä tuote on ollut tähän mennessä paras. :)

    Vastaa

    Anniina / Tiny Nail Design
    keskiviikko 15. huhtikuu 2015 at keskiviikko 15. huhtikuu 2015 (2 kuukautta ago)
    Kuivashampoo on kyllä loisto tuote! Tuota Klippoteketia en olekaan itse vielä kokeillut, vaikka sitä onkin moni kehunut. Täytyykin ostaa sitä seuraavaksi testiin! :)

    Vastaa

    Viivinen
    maanantai 13. huhtikuu 2015 at maanantai 13. huhtikuu 2015 (2 kuukautta ago)
    Mullakin oli todella hankala tukka; rasvoittuu juurista, latvat rutikuivat kikkanat ja hiukset näyttivät joka toinen päivä siltä kuin olisin uinut ruokaöljyssä (okei, vähän liioittelin mutta you get the idea), kunnes kokeilin äidiltäni saamaa Lushin Seanik-shampoopalaa! Jotenkin homma rauhoittui sillä :o Talvella olen käyttänyt samaisen putiikin Braziliant-palaa (sisältää hoitavia öljyjä enemmän, seanik on enempi kesäksi hyvä kun hikoilee), pesuväli kevyesti 2-3pv ja tukka kuohkea ja muotoiltava. Ihmeellisintä on että en tarvitse hoitoainetta, hieman latvoihin joskus sipaisen jätettävää hoitoainetta. Allergisena ihmisenä pidän siitä että shampoopalassa ei ole silikonia tai keinotekoisia hajusteita (plus tässä on tämä ekologinenkin puoli, ei pakkausjätettä). :)

    Vastaa

    Anniina / Tiny Nail Design
    keskiviikko 15. huhtikuu 2015 at keskiviikko 15. huhtikuu 2015 (2 kuukautta ago)
    Hei kiitos superisti vinkistä! ♥ Olen juuri huomenna menossa luultavammin käymään Lushilla ja voisin kyllä napata sieltä pari shampoopalaa mukaani testattavaksi! :)

    Vastaa

    Papu
    tiistai 14. huhtikuu 2015 at tiistai 14. huhtikuu 2015 (2 kuukautta ago)
    Pesen lyhyet hiukset kolmesti viikossa. Ennen vain kaksi kertaa, mutta nykyään käyn säännöllisesti uimahallissa, ja siellä tunnin uinnin jälkeen tekee kyllä mieli pestä hiukset, että varmasti saa niistä puhtaat. Molempien lasten syntymien jälkeen hiusten rasvoittuminen väheni niin paljon, että riitti kun pesi hiukset kerran viikossa, nykyään vaatii kyllä sen kaksi pesua.

    Ja kyllä, hiuksia saa pestä tasan niin usein kuin itse niitä ryhtyy pesemään: jos tekee sen virheen että alkaa pestä joka päivä, niin siitä kierteestä ei ihan helpolla irti pääse. Onneksi sitä pesuväliä voi pidentää, kun vain malttaa tosiaan olla sitkeä :D

    Vastaa

    Anniina / Tiny Nail Design
    keskiviikko 15. huhtikuu 2015 at keskiviikko 15. huhtikuu 2015 (2 kuukautta ago)
    Joo uimahallissa käynnin jälkeen on kyllä aina pakko pestä hiukset oikein kunnolla. :D Ja tuo on ihan totta, että mitä useammin itse alkaa hiuksia pesemään, sitä enemmän hallaa vain kuontalolleen tekee. Ja kyllä oli tuskan taival päästä tuosta jokapäiväisestä pesusta eroon!

    VastaaPoista
  4. Kommentit kopioitu Purkkimafian puolelta käsin:


    Jennie
    maanantai 20. huhtikuu 2015 at maanantai 20. huhtikuu 2015 (2 kuukautta ago)
    Itselläni on todella lattea ja päänmyötäinen tukka ja rasvoittuminen on ollut ongelma jo teini-iästä lähtien. Pari vuotta sitten löysin parhaan avun tähän – nimittäin marseillesaippuan! Kyllä, ihan tavallisen saippuan. Sillä kun pesee saa kuohkeutta hiuksiin ja koska tukka ei enää valu päätä myöten se ei myöskään rasvoitu niin helposti. En käytä tätä välttämättä joka pesussa, varsinkin jos on kiire sillä levittäminen kestää hieman kauemmin kuin normaalishampoon kanssa (ei siis paljon mutta aamuisin joka minuutti on kultaa…). Olen kokeillut myös luonnonkosmeetikan palasaippuoita, mutta koska mielestäni tulos on sama ja marseillesaippua huomattavasti halvempaa, olen pitäytynyt siinä. Jos joku nyt innostuu, voisin vielä varoittaa että pesun jälkeen kun tukka on vielä märkä saattaa se tuntua ”tahmaiselta tai nihkeältä”, mutta kuivuttuaan tuo tunne katoaa.

    Vastaa

    Anniina / Tiny Nail Design
    sunnuntai 26. huhtikuu 2015 at sunnuntai 26. huhtikuu 2015 (2 kuukautta ago)
    En ole koskaan tuota marseille saippuaa kokeillutkaan hiuksiin, vaikka sitä kaapista löytyy. Sehän valmistetaan pelkästään kasviöljyistä, joten sen takia varmaan tukka jää helposti ”tahmaiseksi”. :) Mutta kiitos vinkistä, täytyy joskus kokeilla!

    Vastaa

    Mervi
    sunnuntai 14. kesäkuu 2015 at sunnuntai 14. kesäkuu 2015 (2 viikkoa ago)
    Hei, mistähän löytyis tota tummempaa kuivashampoota? Olen kierrellyt puoli pirkanmaata ja asun myös samassa kaupungissa kanssasi eikä kotikaupungistakaan ole löytynyt. Olen nähnyt vai sitä tuosta vaalemmille sopivaa mutta ei tuota darkia ole missään. Mistä sinä olet löytänyt?

    Vastaa

    Anniina / Tiny Nail Design
    tiistai 16. kesäkuu 2015 at tiistai 16. kesäkuu 2015 (2 viikkoa ago)
    Hei meitin kylästä löytyy tuota tummaa kuivashampoota Citymarketista! Se on vaan tooosi usein loppu, joten ei ihme jos et ole sitä sieltä bongannut! Lisäksi mä oon ostanut tota Ideaparkin Kicksistä, joten sieltäkin kannattaa kurkata, jos satut Ideaparkissa käymään. :)

    VastaaPoista