Sivut

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Batiste – kuivashampoiden ykkönen

Tänään höpistään kuivashampoista. Eikä mistä tahansa kuivashampoista, vaan mielettömän hyvistä sellaisista.


Olen jo aikaisemminkin blogissa hehkuttanut sitä, kuinka paljon tykkään Batisten kuivashampoista. En siis mitenkään voinut kieltäytyä, kun maahantuoja kysyi, haluaisinko muutaman heidän kuivashampoonsa testiin. No tottakai! Paketista paljastui kaksi normikokoista kuivashampoota, (jotka ovat muuten uutuustuoksuja) sekä kaksi matkakokoista kuivashampoota. Normikokoiset pullot ovat 200ml, matkakokoiset 50ml. Tykkään tuosta ihan hirmuisen paljon, että noita on saatavilla myös matkakokoisina, koska itse en ikinä tykkää ottaa reissuun mukaan täyskokoisia tuotteita, jos ei ole aivan pakko. Ja siis kuivashampootahan on oltava joka reissussa mukana.


Niille joille Batisten kuivashampoot eivät ole laisinkaan tuttuja, niin kerrotaanpa hiukan perusfaktoja. Batisten kuivashampoot poistavat rasvaisuuden täydellisesti hiuksista, eli ne tekevät likaisen näköisistä hiuksista taas puhtaan näköiset ja tuntuiset hetkessä. Parasta on se, että teho kestää koko päivän. Kuivashampoot myös tuoksuvat hyvälle, antavat hiuksiin hiukan tuuheutta, ovat edullisia, eivätkä jätä hiuksia harmaiksi. Kuivashampoita saa eri tuoksuisina, tuuheuttavana sekä sävyttävinä (esim. kun itselläni oli vielä hetki sitten ruskea tukka, pidin yli kaiken Dark & Deep Brown kuivashampoosta, joka on ruskean sävyinen. Se siis sulautuu tummiin hiuksiin ja peittää juurikasvua).


Tarkastellaampas sitten tarkemmin näitä saamiani kuivashampoita. Otetaan ensimmäisenä syyniin nämä uutuustuoksut, joiden tuoksun luvataan kestävän hiuksissa kauemmin, kuin tavallisten versioiden. Vasemmalla on siis Neon Lights, jossa on hedelmäinen makea, mutta samalla myös raikas tuoksu, oikein kesäinen! Myös ulkoasu pullossa on aika kiva. Se tuo heti mieleen festarit, jossa kuivashampoo on muuten oikein oiva kaveri! Oikealla on sitten taas Eden, jossa on aivan jumalaisen ihana makea hajuvesimäinen tuoksu. Siis ihan oikeasti, aivan ihana. IHANA! Täytyy sanoa, että tästä taisi kyllä tulla mun uusi suosikki. Myös pullon ulkoasu on mielettömän suloinen. Noh mitenkäs sitten se tuoksujen kesto? Mielestäni jo normi Batisten kuivashampoissa tuoksu kestää hiuksissa ihan hyvin, riippuen tietysti siitä käyttääkö hiuksissaan hiuslakkaa tai jotain muita muotoilutuotteita, mutta yksinään normiversioiden tuoksu kestää parista tunnista lähes koko päivän (riippuu siis purkista). Nämä molemmat uutuustuoksut tuoksuivat miedosti hiuksissa vielä illalla ennen nukkumaan menoa, joten niiden tuoksu kestää selkeästi koko päivän.


Sitten tarkastellaan näitä matkaversioita. Toinen näistä on ns. normishampoo ja toinen näistä on tuuheuttava. Vasemmalla kuvassa oleva pullo on siis XXL Volume, eli tuuheuttava versio. Se antaa normishampoisiin verrattuna reippaammin tuuheutta ja rakennetta hiuksiin. Hiuksista tulee tämän avulla helpommin muotoiltavat, joten tämä sopii hyvin käytettäväksi myös esim. lettikampausten kanssa. Monikäyttöisyytensä vuoksi tämä onkin ollut yksi suosikeistani jo pitkään. XXL Volumessa on myös mieto makea tuoksu, joka kestää hiuksissa muutaman tunnin. Oikealla kuvassa on Tropical, jossa on ihanan makea kookoksinen kesätuoksu. Tuoksu kestää hiuksissa myös pitkään, sillä se tuoksui miedosti hiuksissa vielä illalla!


Kaiken kaikkiaan tykkään kyllä Batisten kuivashampoista tosi paljon, enkä muita kuivashampoita enää käytäkkään. Monissa muissa merkeissä olen huomannut esim. pistävän henkeä ahdistavan tuoksun, hiuksien ”harmaantumisen” sekä heikon tehon. Batisten kuivashampoista en keksi mitään pahaa sanottavaa ja laajasta valikoimasta löytyy oma rakkauspullo varmasti jokaiselle. PS. Mikäli hiusten pesuvälien pidentäminen kiinnostaa, niin lueppa tämä aikaisempi postaukseni aiheesta. Hiusten pesuvälin pidentämisessä meinaan Batisten kuivashampoot ovat oiva apu!

Joko te olette kokeilleet Batisten kuivashampoita?

2 kommenttia:

  1. Kommentit kopioitu Purkkimafian puolelta käsin:


    Viveka
    sunnuntai 10. toukokuu 2015 at sunnuntai 10. toukokuu 2015 (2 kuukautta ago)
    Batisten shampoot on kyllä parhaita, minäkään en mitään muita enää käytäkään.

    Mulla on käytössä se tummille hiuksille tarkoitettu versio ja tykkään tosi paljon kuinka se samalla peittää juurikasvua ja tuuheuttaa hiuksia! :) Sen tuoksu ei ole mikään mun lemppari, mutta muut ominaisuudet on niin hyviä ettei se haittaa. Olisi kiva jos tuota tummien hiusten shampoota saisi myös hedelmäntuoksuisena!

    Vastaa

    Niniane
    maanantai 11. toukokuu 2015 at maanantai 11. toukokuu 2015 (2 kuukautta ago)
    Bastine on munkin lempparimerkki kuivashampoissa. Nuo uudet tuoksut vaikuttaa kyllät osi houkuttelevilta. Myös pakkaukset on tosi kauniita. XXL Volume on munkin ehdoton suosikki, koska se tuo tuuheutta ja puhtautta. Mahtava yhdistelmä! Tummahiuksisena oon myös ilahtunut niistä ruskeille hiuksille tarkoitetuista kuivashampoista, joidne kanssa ei tarvi tosiaan pelätä valkoisuutta hiuksissa.

    Vastaa

    Anniina / Tiny Nail Design
    tiistai 12. toukokuu 2015 at tiistai 12. toukokuu 2015 (2 kuukautta ago)
    Batiste on kyllä varmasti monen suosiossa ja aika moni on juuri sanonut, että tuo XXL Volume on suosikki. :) Itsekkin tykkäsin kovasti siitä ruskeille hiuksille tarkoitetusta shampoosta kun oli vielä tummemmat hiukset. Ja nuo uutuudet on kyllä ihania. ♥

    VastaaPoista
  2. Voi Viveka satuin epähuomiossa huomaamaan kommenttisi vasta nyt kun näitä kommentteja siirsin. Voi harmi sentään. Haluan kuitenkin sinulle vastata vaikket tätä varmaan huomaa! Tuo tummille hiuksille tarkoitettu shampoo oli mullakin kovassa käytössä ennen kuin aloin "vaalentamaan hiuksiani" (= minulla on siis vaaleita raitoja nykyään enemmän päässä ja kasvatan omaa väriäni takaisin, joka on vaalea). Sitä saisi olla kyllä erilaisina versioina, se on niin huippu!

    VastaaPoista