Sivut

lauantai 24. lokakuuta 2015

Kiinalainen posliiniastiasto

Viime viikonloppuna messuilla bongasin kynsihöperöiden suureen suosioon nousseita Milv -siirtokuvia. Olin ollut jo aikeissa hankkia niitä, jotten nappasin mukaani viisi erilaista arkkia, joita vilautinkin teille jo viime postauksessa. Eilen pistin sitten ensimmäisen arkin testiin ja lopputulos näyttää tältä! 


Tämä testaamani arkki sisältää sinisiä kukkia läpinäkyvällä pohjalla. Arkin kyljessä luki, että kuvien kanssa suositellaan käytettäväksi valkoista pohjaa, joten ajattelin näin ensimmäisellä kerralla pelata varman päälle ja lakkasin pohjalle Essencen valkoisen cremen, Wild White Waysin.


Mikäli kaikille ei ole vielä selkeää mitä siirtokuvat ovat, niin minäpä kerron. Siirtokuvat ovat siis vähän samantapaisia, kuin lapsuusajan siirtotatuoinnit. Arkista siis leikataan ensin haluttu kuva, joka upotetaan hetkeksi veteen. Tämän jälkeen kuva irtoaa taustapaperista ja se voidaan asetella kynsille. Siirtokuvia myydään tarrojen tapaan pienempinä yksittäisinä kuvina sekä isoina koko kynnen siirtokuvina. Tarroihin verrattuna siirtokuvat asettuvat kynsille niiiiiiiiiiin paljon kauniimmin, eivätkä ne esim. törrötä päällyslakan alta. Siirtokuvien valikoimissa on myös paljon realistisempia ja upeampia kuvia kuin tarrojen valikoimissa, eikä siirtokuvista jää näkyviä reunoja kynsille, kuten useista tarroista jää. Koko kynnen siirtokuvat ovat myös huomattavasti helpompi saada nätisti kynsille, kuin koko kynnen tarrat, sillä ne taipuvat myöskin kaareville kynsille nätisti. 


Mikä tekee sitten Milvin siirtokuvista niin erikoisia? Verrattuna tavallisiin lähes joka putiikissa myytäviin koko kynnen siirtokuviin, nämä ovat niiiiiiiin paljon parempia. Ensinnäkin niitä myydään läpinäkyvällä pohjalla, ne irtoavat taustapaperista jo kolmessa sekunnissa, ne asettuvat supernätisti kynsille ja vaikka ryppyjä tulisikin, ne jotenkin ihmeen kummasti silloittuvat täysin näkymättömiin. Myöskin siirtokuvien reunat voi helposti vain "painella" kynsien reunoihin, eikä niitä tarvitse välttämättä erityisesti siistiä. Myös kuvat ovat näissä paljon tarkempia ja valikoimista löytyy paljon aivan mielettömän kauniita designeja, joita ei tavallisesti nää missään. Nämä siirtokuvat myös asettuvat vielä nätimmin kynsille, eivätkä jää törröttämään tasan mistään. Niiden liimapinta on todella tehokas, joten siirtokuva liimautuu tiukasti kiinni joka puolelle kynttä, mutta tämä tuo tietysti myös haastavuutta kuvien asetteluun, sillä niiden pitää osua käytännössä kerralla oikeaan paikkaan.


Ajattelin että voisin myöhemmin kuvata ihan videon näiden käytöstä, mutta pienenä vinkkinä voisin jo antaa, että koko kynnen kuva kannattaa leikata mahdollisimman lyhyeksi ennen liotusta. Huomasin nimittäin pidempien kuvien menevän helposti ruttuun jo siinä vaiheessa, kun siirtokuvan irottaa arkista. Muutenkin siirtokuvien irroittamisessa kannattaa olla tarkkana, jotta reunat eivät taivu ja mene ruttuun, sillä jos reuna taipuu esim. siirtokuvan alle, se liimautuu sinne todella helposti, enkä ainakaan itse saanut sitä enää millään sieltä oikaistua.


Milvin siirtokuvia voi käyttää geelikynsien, geelilakkausten tai lakattujen kynsien kanssa. Valikoimista löytyy yksittäisiä siirtokuvia, koko kynnen kuvia sekä koko arkin kuvia, joista voi joko leikata pieniä osioita tai koko kynnen kokoisia kuvia. Milvin siirtokuvia voit ostaa itsellesi Suomesta esim. Cesars Shopista sekä Mi Nailsilta.

Joko te olette kokeilleet Milvin siirtokuvia? 

10 kommenttia:

  1. Nätit ja vähän harmittaa kun en sittenkään ostanu messuilta testiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos eekku! ♥ Voi ei, harmi juttu. :( Mutta onneksi noita saa helposti tilattua netistäkin! :)

      Poista
  2. Ostin noita messuilta, mutten ole vielä kokeillut. Tämä oli hyvä lukea, sillä aiemmin kokeilemani siirtokuvat kyllä ovat kestäneet jonkun verran liikuttelua.
    Taisin muuten ostaa noita samoja myös :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, ei ihme että ostit noita samoja, ne on ihania! ;) Ja joo näiden siirtokuvien kanssa saa olla kyllä aika tarkkana!

      Poista