Sivut

maanantai 12. lokakuuta 2015

Vaaleanpunaisia siksak raitoja

Nämä kynnet saivat alkunsa siitä, kun minun piti laittaa kynnet perjantaita / lauantaita varten. Perjantaina menin siis tapaamaan pomoani sekä shoppailemaan Ideaparkkiin ja lauantaina sitten mentiin yhdessä minun mieheni, siskoni ja hänen miehensä kanssa hohtokeilaamaan. 


Alunperin lakkasin siis kynsille torstaina Essencen valkoisen cremen, Wild White Ways:in. Aioin ensin koristella kynnet jotenkin Roosa nauha -päivän kunniaksi perjantaita ajatellen, mutta sitten päätinkin jättää kynnet valkoisiksi, koska ajattelin niiden hohtavan kivasti hohtokeilaamassa. Perjantaina mätsäsinkin kynnet kivasti harmaa-valkoiseen paitaani, mutta ikävä kyllä lauantaina jouduin kokemaan melkoisen pettymyksen, kun kynnet eivät hohtaneetkaan keilahallissa, pöh!


Noh, joka tapauksessa eilen päätin sitten vihdosta viimein koristella kynnet. Koska jo alunperin minun piti laittaa kynsille jotain vaaleanpunaista / pinkkiä, niin ajattelin edetä sillä teemalla. 


Nimettömään siis lakkasin kerroksen Models Own:in superihanaa glitterlakkaa, joka kantaa nimeä Hot Stuff. Päälle vielä lisäsin muutaman erilaisen ja erikokoisen vaaleanpunaisen strassin.


Muihin kynsiin teinkin sitten siksak raidat chevron vinyylien avulla. Tein raidat liukuvasti vaaleanpunaisella ja pinkillä meikkisienellä töpötellen. Lakkoina käytin Opin Suzi Shops & Island Hops:ia sekä Essien Lovie Dovie:ta.


Lakkauksessa käytetyt: Essence - Wild White Ways, O.P.I - Suzi Shops & Island Hops (saatu), Models Own - Hot Stuff, Essie - Lovie Dovie, vaaleanpunaiset strassit sekä chevron vinyylit.

Mitäs tykkäätte kynsistä? 

16 kommenttia: