Sivut

torstai 10. joulukuuta 2015

Lushin joulutuotteet

Heippa ihanaiset! Pahoittelut pienestä blogihiljaisuudesta. Meidän perhe on enemmän ja vähemmän sairastellut viimeiset kolme viikkoa, joten paljoa aikaa tai innostusta ei ole kynsien lakkailulle riittänyt. Tänään esittelyyn pääsee kuitenkin jotain aivan ihanaa! Nimittäin pari Lushin joulutuotetta! 


Sain valita Lushilta muutaman tuotteen esiteltäväksi blogia varten ja valitsinkin ihanien joulutuotteiden joukosta Celebrate -kosteusvoiteen, Santa´s Belly Jellyn sekä Bûche de Noël -tuoreputsarin.


Otetaan ensimmäisenä syyniin Santa´s Belly Jelly. Se on siis hyytelön muodossa oleva suihkusaippua. Hyytelössä on tähtianista, omenamehua sekä tujaus punaviiniä. Tässä on ihanan täyteläinen, voisiko sanoa hiukan aikuismainen tuoksu. Väriltään se on ihanan jouluisen punainen ja se kätkee sisäänsä kimaltavia tähtiä!
   

Meidän perheessä jellyt ovat olleet kovassa suosiossa. Itsekin pidän niitä jotenkin hurmaavina ja hauskoina tuotteina, mutta aivan erityistä huomiota ne ovat saaneet 4-vuotiaalta tyttäreltäni. Hän on aivan rakastunut niihin. Kuvitelkaapa sitä riemua, kun tuollainen pieni natiainen saa suihkujellyn käteensä ja se kimpoilee pitkin poikin kylpyhuonetta. Jep, 4-vuotias on siitä ihan riemuissaan ja onhan se äidistäkin vähän huvittavaa! Mielestäni tämä tuote on nimetty erityisen hyvin, sillä se tosiaan näyttää aivan hyllyvältä joulupukin mahalta, hahah! Tosin meidän tyttö kyllä nimesi tämän joulupukin navaksi. 
     

Bûche de Noël -putsariin tykästyin näistä tuotteista ehkä kaikista eniten. Se on heleyttävä, ravitseva ja sopii kaikille ihotyypeille. Se sisältää antiseptistä seetriä ehkäisemään epäpuhtauksia, satsumoita ja karpaloita kirkastamaan ihoa, mantelia kuorimaan hellävaraisesti ja manteliöljyä sekä kaakaovoita kosteuttamaan tehokkaasti. 


Putsarin tuoksu sekä ulkonäkö on ihanan jouluinen, taikinamainen! Putsari kuorii oikein ihanasti sekä tehokkaasti ja jättää ihon ihanan pehmeän tuntuiseksi, kuitenkaan ihoa kuivattamatta. Putsaria käytetään ottamalla purkista herneen kokoinen nokare putsaria kämmenelle ja sekoittamalla siihen muutama pisara vettä, jonka jälkeen putsari sekoitetaan tahnaksi ja levitetään kasvoille. Tämä ei siis ole suoraan purkista naamalle levitettävää tavaraa, vaan tuotteen käyttö vaatii hiukan harjoittelua.


Celebrate on aivan ihanan raikas appelsiinin tuoksuinen kosteusvoide. Se sisältääkin appelsiiniöljyä, limettiä, sekä konjakkiöljyä. Jotenkin joulu ei minulle tästä tuoksusta tule mieleen, mutta silti tuoksu on aivan ihana, niiiiin raikas! Voide on koostumukseltaan mielestäni juuri sopiva, ei liian laiha, mutta ei myöskään liian tanakka. Voide imeytyy alle 10 minuutissa, eikä jätä tahmaista tunnetta iholle, mutta sen sijaan se kosteuttaa ihanasti. Iholle jää myöskin pitkäksi aikaa tuoksumaan hurmaavan raikas tuoksu. 


Katsokaa nyt noita kaikkia tuotteita yhdessä, kyllä ne aika jouluiselta näyttävät. Aivan kuin kuva olisi napattu suoraan joulupöydästä! 


Lushin joulutuotteet ovat ihan täydellisiä joululahjaksi (myös itselle..). Ja tokihan tuotteilla voi hemmotella myös joulun ajan saunavieraitakin. Ja jos joululahjan valitseminen tuottaa päänvaivaa, on Lushilla myös olemassa erittäin näppärä joululahjakone, joka kertoo mikä paketti sopii kenellekkin! Jos joululahjat on siis vielä hommaamatta niin kipaiseppa ihmeessä jompaan kumpaan Lushin liikkeistä tai tilaa joululahjat kätevästi Lushin verkkokaupasta!


Ps. Lushin joulutuotteista voisin vielä mainita ainakin Santas Lip Scrub -huulikuorinnan, Snow Fairy -suihkugeelin sekä Snowman Showerjelly -suihkujellyn, joita testailin viime vuonna. Voin vakuuttaa, että jokainen mainitsemani on aivan ihana! Niistä voit lukea lisää aikaisemmasta postauksestani.

Mikä joulutuotteista on sinun suosikkisi? 

4 kommenttia:

  1. Oi että mitä ihanuuksia! Näyttävät tosiaan syötävän hyville, ja tuoksusta voin vain haaveilla ♥ Lushin tuotteisiin en jostain syystä en ole tutustunut vielä ollenkaan, mutta mielessä on kyllä ollut. Pitäisi ehdottomasti piipahtaa niiden liikkeessä joku kerta, vaikka vähän pelottaakin että mitä lompakosta löytyy enää sen reissun jälkeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sun täytyy kyllä ihan ehdottomasti päästä käymään Lushin liikkeessä! ♥ Mä oon aivan hurahtanut Lushin tuotteisiin ja tosiaan kyllä lompakkokin aina toisinaan kiittää siitä... :D

      Poista
  2. Mä rakastan Lushin tuotteita ja varsinkin joulutuotteet on ihania! Lemppareita on niin paljon, etten voi valkata yhtä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mä kans! ♥ Ja mäkin tykkään erityisesti monista joulutuotteista! :) Mä tein just äsken ison tilauksen Lushille ja voisin sanoa, että ne kaikki tilaamani tuotteet ovat superihania. :D Lemppareita on siis aivan mahdotonta valita!

      Poista